Ja kymmenet äänet ulvoivat: "On, on! Callear! Callear! Englannin suurin keskustahyökkääjä!"
"Niin", sanoi Denry. "Callear on juuri se mies, jota tarkoitan. Callear muutti tältä paikkakunnalta, paikkakunnan onnettomuudeksi, Liverpooliin yhdeksäntoista vuoden ikäisenä. Ja vasta sen jälkeen, kuin hän oli poistunut, huomattiin hänen hämmästyttävä kykynsä. Ei ole liioittelua sanoa, että Liverpoolin kaupunki saa kiittää menestyksestään häntä. Ja uskon täydeksi todeksi sen, että hän on voittanut useampia maaleja kolmessa pelikaudessa kuin koskaan yksikään toinen yleisliiton pelaaja. Sitten Yorkin kreivikunta, joka oli aika pinteessä viime vuonna, osti hänet Liverpoolilta korkeasta hinnasta, ja, kuten koko maailma tietää, Callear taittoi jalkansa ensimmäisissä kilpailuissa, joihin otti osaa uuden klubinsa puolesta. Juuri siitä koitui tuho Yorkin klubille, joka on nyt aivan äkkiä joutunut vararikkoon (jossa me emme kaikeksi onneksi vielä ole) ja kaupittelee parhaillaan pelaajiaan. Hyvät herrat, minun mielestäni Callearin pitäisi palata synnyinkaupunkiinsa. Hän on paremmissa voimissa kuin koskaan ennen, ja hänen oikea paikkansa on täällä synnyinkaupungissaan."
Voimakkaita eläköön-huutoja.
"Kaupunkiviisikon äidin johtajana ja keskustahyökkääjänä hän olisi tavattoman suuri voitto ja vetovoima, ja hän johtaisi meidät voittoon."
Uusia hurraa-huutoja.
"Ja kuinka", tiedusti valtuusmies Barlow kapsahtaen suuttuneena jaloilleen, "me sitten saisimme hänet takaisin kalliiseen synnyinkaupunkiinsa? Valtuusmies Machin myöntää, ettei hän ole mikään jalkapallo-ekspertti. Varmaankaan ei hän tiedä, että Aston Villa on tarjonnut Yorkille 700 puntaa, jotta tämä luovuttaisi sille Callearin, ja Blackburn Rovers klubi on tarjonnut 750, ja nyt ne tappelevat keskenään hänestä. Haluttaako ketään herroista lahjoittaa 800 puntaa toimittaakseen Callearin Bursley'iin?" hän ivasi. "Voin omasta puolestani ilmoittaa teille, ettei Callearia saataisi meidän klubiin edes höyryveturien tai itse kuninkaankaan avulla."
"Joko olette puhunut suunne puhtaaksi?" tiedusti Denry yhä seisoen paikallaan.
Naurua, jonka ylitse kajahti valtuusmies Barlow'n murahdus hänen istuutuessaan paikalleen. Denry korotti äänensä.
"Herra Callear, ehkä suvaitsette astua esiin, niin että kaikki saavat nähdä teidät?"
Nämä näennäisesti vaatimattomat sanat tekivät niin voimakkaan vaikutuksen, ettei korkealentoisinkaan puhetaito ollut varemmin aiheuttanut sellaista tässä salissa. Nuori, punastuva, kömpelö, pitkäraajainen, hentoruumiinen jättiläinen tallusteli keskikäytävää pitkin ja nousi portaita myöten lavalle, missä Denry osoitti hänelle tuolin. Hänet tunsivat kaikki jalkapallon todelliset palvojat. Ja jokainen sanoi jokaiselle: "Tuhat tulimmaista! Se on hän, ihan varmasti. Se on Callear!" Ja yleinen kummastus ja onnen toiveet täyttivät salin. Yleisö puhkesi käsiään paukuttamaan, ja vaikkei kukaan tietänyt, mitä Callearin esiintyminen merkitsi, jatkui paukutus yhä yltyen.