Denryn kielen kärjellä oli jo huudahdus: "Oh, älkää välittäkö siitä nyt!" Mutta hän hillitsi itseään. Denryssä oli huomattava määrä selvää järkeä. Hän oli vaivannut päätään ajattelemalla, miten voisi sievästi mainita vuokran lähtiessään kiireisesti, jotta Ruth voisi mennä levolle. Ja nyt tämä oli itse selvittänyt pulman.
Ruth ojensi käsivartensa ja otti avainkimpun pikkupöydällä olevasta korista.
"Ehkä tahtoisitte avata tuon laatikon?" hän sanoi. Ja tarkastellessaan avaimia toista toisensa jälkeen valitakseen oikean hän lisäsi: "Joka neljännes olen pannut rakkaan herra Calvertinne vuokran tuon kaapin laatikkoon… Tässä on avain." Hän kannatti koko kimppua valitsemastaan avaimesta, ja Denry otti sen käteensä. Ja sitten hän vaipui jälleen tuoliinsa ponnistuksen uuvuttamana.
"Teidän täytyy vääntää avainta äkkiä", hän sanoi heikosti, kun Denry kopeloi kömpelösti lukkoa.
Niinpä hän väänsi avainta äkkiä.
"Oikeanpuoleisessa pikku laatikossa on pussi", mutisi Ruth.
Avain kääntyi kääntymistään. Alussa se oli tenännyt vastaan, mutta nyt se pyöri liiankin helposti.
"Ei se ota auetakseen", hän sanoi tuntien itsensä kömpelöksi.
Avain raksahti ja luisti, ja toiset avaimet helisivät vastakkain.
"Kyllä se aukeni aivan helposti tänä aamuna", vakuutti Ruth. "Se on kyllä hiukan itsepintainen."