Suuri joukko poliiseja, oikea rykmentti poliiseja marssi aukion pohjoispuolta klubia kohti. Ei mikään olisi voinut näyttää turvallisemmalta, vaarattomammalta kuin tuo poliisijoukko, joka oli sinä iltapäivänä palveluksesta vapaana kokoontunut lausumaan hyväntekijättärelleen kreivittärelle sydämellisen ja poliisimaisen tervehdyksen. Mutta muulilla oli oma käsityksensä poliiseista. Ensi aikoina Denryn hoidossa ollessaan se oli melkein aina kaihtanut poliiseja. Höyryjyriä se saattoi sietää, vieläpä pilvistä putoavia leijojakin, mutta poliisi oli aina tuntunut siitä vastenmieliseltä. Kärsivällisyyttä ja kuria käyttäen Denry oli vähitellen saanut istutetuksi siihen melkeinpä kreivittären oman käsityksen poliiseista — nimittäin että nämä olivat kohteliaita ja luotettavia yleisön palvelijoita, joita ei pitänyt kohdella variksenpelätteinä tai yhteiskunnan sakkana. Joka tapauksessa muuli oli viime kuukausina todellakin herennyt vihaamasta Kaupunkiviisikon järjestysvaltaa. Ja parhaimmalla tuulellaan se ei kiinnittänyt poliisiin mitään huomiota.
Mutta tuossa joukossa oli monta sataa poliisia, Kaupunkiviisikon poliisimiehistön enemmistö. Ja muuli oli ilmeisesti sitä mieltä, että ohjatessaan sen samalla haavaa useata sataa poliisia vastaan Denry käytti väärin sen suopeamielisyyttä.
Muulin korvat virkkoivat kiihtyneesti: "Jossakin täytyy olla raja, ja olen vetänyt sen siihen, missä etujalkani nyt ovat."
Muulin korvat keräsivät pian vähäisen väkijoukon heidän ympärilleen.
Denryn mieleen juolahti, että jos muulit olivat niin ihmeellisiä Apennineilla, se johtui varmaankin siitä, ettei Apennineilla ole poliiseja. Hänen mieleensä juolahti myöskin, että tälle muulille oli tehtävä jotain.
"No?" sanoi kreivitär kysyvästi. Se oli Denrylle haaste ryhtyä näyttämään, että tämän retken johtajana oli hän eikä muuli.
Hän selitti lyhyesti muulin päähänpiston ikäänkuin pyytääkseen anteeksi sitä, että se kehtasi tuntea vastenmielisyyttä yleisön palvelijoita kohtaan, joita kreivitär itse helli.
"Ne ovat tuossa tuokiossa poissa näkyvistä", sanoi kreivitär. Ja sekä hän että Denry koettivat tekeytyä sen näköisiksi, kuin kärryt olisivat pysähtyneet juuri siihen paikkaan jostain erikoisesta syystä, ja muuli puolestaan oli oikea tottelevaisuuden perikuva. Siitä huolimatta tuo vähäinen väkijoukko alkoi kasvaa vähän suuremmaksi.
"No nyt", virkkoi kreivitär rohkaisevasti. Poliisirykmentin häntäpää oli kadonnut klubia kohti.
"Hep, hep!" kehotti Denry muuliaan.