Pieni, tuskin 15 senttim. leveä puro, juoksi kivien lomitse alas laaksoon; siihen yhtyi toisia puroja molemmilta rinteiltä sulavasta lumesta. Tämä oli suuren Braamaputran toinen lähde, yksi maailman suurimpia jokia alkoi siis tästä. Täytyy tunnustaa, että olin jotenkin ylpeä siitä, että ensimmäisenä Eurooppalaisena olin Braamaputran lähteelle tunkenut ja tunsin lapsellista iloa siitä, että tämä pyhä joki, jonka yli tässä saatoin jaloin seisoa, oli sama ääretön joki, joka alempana kastoi monta maata ja lopulta yhdisti suvantonsa Ganges-virtaan. Me joimme sen vettä siinä paikassa, jossa se pulppusi päivän valoon, ja astuimme sitten loivaa rinnettä, raivattua polkua myöden, joka 125° suuntaan vei ruohoisen laakson halki.
Päästyämme Maiun-solasta, oli ilmasto ihan muuttunut. Solan länsipuolella olimme saaneet taistella alinomaisia lumi-, sade- ja raekuuroja vastaan ja kovan kosteuden tähden oli ilma päivälläkin tuntunut kylmältä. Maa oli erinomaisen suoperäistä, ja ruohoa sekä poltinpuita oli hyvin niukalta. Mutta heti kun pääsimme solasta, kohtasi meitä leuto, suloinen ilma, säteilevän kirkas taivas sekä runsaasti ruohoa ja poltinaineita. Kaikkien kärsimysten ja vastusten perästä tuntui todellakin siltä kuin olisimme nyt päässeet luvattuun maahan. Vaikka odotinkin suuria huolia ennemmin tai myöhemmin, en kuitenkaan vähintäkään katunut, että olin vastoin ratsastajien kieltoa marssinut suoraan kielletylle alueelle.
Braamaputraan juoksi kolme pientä lumipuroa jyrkiltä rinteiltä meidän molemmin puolin, ja sillä kohdalla, jossa pääjoki tekee äkkimutkan 170° suuntaan, tulee neljäs lisäjoki, jonka suuri vesijoukko syöksyy rotkosta alas 200° suuntaan, yhtyäksensä pääjokeen.
Me leiriydyimme näitten jokien yhtymäkohdalle, pääjoen oikealla rannalla ja 4,936 m. korkeudessa. Maiun-solasta lähtee, ensin kaakkoon ja sitten suoraan itään, Gangri-vuorten jatko, kulkien yhtäsuuntaisesti etelä Himalaijan korkeimman vuorijonon kanssa, ja muodostaen tämän kanssa ikäänkuin puitteet tuolle äärettömälle tasangolle, jonka läpi Braamaputra kulkee. Joen etelä rannan ja lumihuippuisen jäätikköharjanteen välillä näkyi pienempiä vuorikumpu-jonoja. Pohjainen ja eteläinen harjanne juoksevat melkein yhtäsuuntaisesti, mutta pohjainen on maantieteellisesti tärkeämpi, koska sen eteläiset rinteet ovat "pyhän" virran pohjoisena rajana aina Lassaan asti.
Näiden samansuuntaisten vuoriharjujen välinen laakso on Tiibetin väkirikkain osa. Siellä kasvaa runsaasti heinää, ja tuhansittain jaakkeja, lampaita ja vuohia käy siellä laitumella päävirran ja sen isompien lisäjokien paltamoilla, joissa myös on monia tiibettiläisiä leiripaikkoja. Suuri kauppatie Ladakista, lännessä, Lassaan käy pitkin tätä laaksoa, ja kun olin mennyt Tiibettiin Tiibettiläisiä näkemään ja tutkimaan, oli tämän valtatien varrella paras tilaisuus tarkoitustani toteuttaa, varsinkin kun ei kukaan Eurooppalainen koskaan ollut tätä tietä kulkenut. Että se myös oli vaarallinen tie, älysin hyvinkin.
* * * * *
Nukuimme hyvin vähän, kun odotimme sotamiesten hyökkäävän päällemme estämään meitä menemästä. Mutta kaikki oli hiljaa eikä tapahtunut muuta kuin että jaakit uivat joen yli ja ehtivät kauaksi toiselle rannalle, ennenkuin aamulla saimme ne kiinni.
Yö oli ollut hyvin kylmä. Lämpömittari oli laskenut jäätymäpisteen alapuolelle. Ollaksemme valmiit kaikkien tapahtumien varalta, emme olleet pystyttäneet pikku telttaamme, sitä paitsi olimme väsyneet ja viluissamme edellisen päivän pitkästä marssista. Lounainen puhalsi tuimasti, eikä ensinkään tuntunut hauskalta mennä virran yli, juosta jaakkien perästä ja tuoda ne takaisin leiriin. Ja sitten täytyi meidän, väsyneinä kun olimme, vielä ne kuormittaa.
Seurasimme joen oikeata rantaa 170° suuntaan ja sitte 140°30’, jossa se ensin luikerteli paljaitten kumpujen välissä ja sitten ruohoisen, kilom. leveän ja kahta kilom. pitkän laakson läpi. Sitten se kulki ahtaan solan läpi 170°30’ ja kääntyi sen jälestä 130° ja vielä kauempana 142° suuntaa kohti läpi aaltoilevan, ruohoisen laakson, joka oli n. 3 kilom. leveä. Täällä kulkiessamme yllätti meidät kauhea ukkosilma rae- ja sadekuuroineen. Tämä oli ikävä juttu, sillä me olimme juuri Braamaputran suuren lisäjoen lähellä ja virta oli paisunut niin vuolaaksi ja syväksi, etten tiennyt miten saada molemmat miehet sen yli. He eivät osanneet uida ja vesi oli niin kylmää, että siihen kastaminen saattaisi tuottaa arveluttavia seurauksia. Mutta aika oli kallista, sillä joki vaan yhä nousi, myrsky kiihtyi ja viivytteleminen saattaisi tuottaa vaikeuksia. Me riisuimme kaikki vaatteet yltämme, sidoimme ne sekä pyssyt jaakkien satuloihin ja ajoimme niin eläimet virtaan. Jaakit ovat hyviä uimaria, ja vaikka virta niitä kuljettikin monta kymmentä metriä mukanansa, näimme niitten kuitenkin pian, suureksi iloksemme kiipeevän ylös vastakkaiselle rannalle.
Vaikka Khanden Sing ja Mansing suuresti luottivatkin uimistaitooni, luulivat he kuitenkin viimeisen hetkensä olevan käsissä, kun kävin heidän käsiinsä kiinni ja käskin heitä seuraamaan minua virtaan. Olimme tuskin kulkeneet seitsemän metriä, kun virta jo vei meidät kaikki kolme. Hädissään tarttuivat Khanden Sing ja Mansing käsivarsiini ja vetivät minun veden alle. Tosin onnistui minun taas, jaloin uiden, päästä veden pinnalle, mutta avuttomat mieheni painoivat minut taas alas. Vimmatun taistelun perästä kuljetti virta meitä erääseen paikkaan joen toiselle puolen, jossa saimme jalansijaa, ja saatoimme kömpiä petollisesta joesta ylös. Olimme tällä matkalla nielleet niin paljon mutaista vettä, että kaikin kolmen kovin annoimme ylön, ja kun olimme kovin näännyksissä eikä myrsky näyttänyt taukoovan, pystytimme leirimme tänne vasemmalle joen rannalle 4,845 m. korkeudessa. Vaikka olimme kovin lämpimän ruuan tarpeessa, oli kumminkin ihan mahdoton tehdä tulta. Ei ollut minulla tänä iltana muuta syötävää kuin palanen suklaata, ja mieheni mieluummin paastosivat kuin rikkoivat säätyänsä vastaan, syömällä samaa kuin minä.