"Jos askeleenkin jatkat matkaasi, kakkaamme pääsi poikki, taikka täytyy sinun hakata meidän," huusi pari kolme muuta miestä ja kurottivat kurkkujansa minua päin.
"Japtih middu (ei ole veistä)" sanoin vakavasti ja heidän suureksi hämmästykseksensä, Tiibettiläisten tavoin heiluttaen kättäni.
Tiibettiläiset nähtävästi pökeltyivät, kun lähdin marssimaan solaa kohden jätettyäni heidät hyvästi niin kohteliaasti, kuin tiibettiläisellä tavalla on mahdollista, s.o. kieli ulos suusta ja huitoen käsin. He ottivat lakit päästänsä, laskivat polvillensa ja painoivat otsansa maahan, näin nöyrästi meitä hyvästien.
Menimme tasangon poikki päin solaa, jonka likittyvillä löysimme puron. Se oli valtatie Ladakista Gartokin kautta Lassaan ja kulkee Rakastal-, Mansarovarja Gunkjo-järvien pohjoista rantaa pitkin. Solassa oli salkoja ja niissä nuoria ja rukouslippuja. Oli myös kivipatsaita. Paadet olivat tavallisesti valkoisia ja niissä oli tuo ainainen: "Omne mani padme hun!" Jaakin, vuohen ja lampaan pääkalloja ja sarvia oli ladeltuna kivipatsaiden viereen. Monissa oli tuo samainen kirjoitus sekä uhrieläimen veren jälkiä. Tiibettiläiset useasti uhraavat solista huikeissaan, varsinkin jos muassa on laama, joka tapauksen merkitsee muistokirjaan. Uhrieläimen liha syödään heti, ja jos karavaani on suuri, pistetään päälle päätteeksi lauluksi ja karkeloksi.
KOLMASKYMMENES LUKU.
Maiun-sola. — Tulo Jutsangin maakuntaan. — Sen pääkaupunki. — Doktolin maakunta. — Kiellosta huolimatta. — Braamaputran lähteet. – Ilmanalan vaihdos. — Braamaputran laakso. — Hauska, vaan vaarallinen tie. — Pitkin Braamaputraa. — Hukkumaisilla. — Uusi ystävä.
Maiun-sola (5,200 m.) on tärkeä maankohta Tiibetissä, sillä siitä saa alkunsa tuo suuri Tsangpu eli Braamaputra-virta, ja se erottaa Nari Khorsumin äärettömän laajan vuorimaakunnan lännessä Tiibetin keskimaakunnasta Jutsangista, joka ulottuu pitkin Braamaputran laaksoa Lassaan asti. Tiibettiläinen sana Ju merkitsee keskistä, Jutsang on siis Keskimaakunta. Maiun-solan pohjoispuolella on Doktolin maakunta.
Olin juuri käynyt tarkastamassa erästä toista solaa koillisessa, sekä palannut miesteni luo Maiun-solaan, kun näimme useita niitä tiibettiläisiä ratsastajia, jotka olimme jälkeemme jättäneet, ratsastavan meitä kohden. Me jäimme heitä odottamaan. Kun he olivat saapuneet, huusi johtaja, osoittaen suurta laaksoa jalkaimme juuressa: "Tuo maa kuuluu Lassaan ja me kiellämme teidän menemästä sinne."
Heidän vastaväitteistään välittämättä ajoin minä jaakkini eteenpäin ja astuin ihan levollisena kaikkien pyhien maakuntien pyhimpään alueeseen: "Jumalan omalle maalle."
Astuimme pikaisesti solan itäistä rinnettä alas, mutta sotamiehet jäivät hämmästyneinä katselemaan meitä, niin kauas kun saattoivat meitä nähdä. Seisoessaan siinä kivipatsaitten välissä, auringon välkähtäessä heidän jalokivillä koristettuihin miekkoihinsa ja lippuihinsa, tarjosivat he itse viehättävän nähtävän. Sitten he katosivat.