Leiriydyimme 4,886 m. korkeudessa ja Tiibettiläiset asettivat telttansa n. 50-60 askeleen päähän meistä.
* * * * *
Illalla Tiibettiläiset tulivat meidän leiriimme ja auttelivat meitä, tuoden puita ja laittaen teetä tiibettiläisellä tavalla. He tuntuivat siivoilta miehiltä, joskin vähän viekkailta. Sanoivat sydämmestään vihaavansa laamamunkkeja, maan herroja, ja käyttivät heistä semmoisia sanoja, että niitä ei sovi tässä kertoa. He väittivät laamojen ottavan kaikki rahat, mitä maahan tuli, eikä sallivan muilla ihmisillä rahaa olevankaan. Laamat ovat julmia ja väärintekiöitä eivätkä vähintäkään välitä keinoista tarkoituksiensa saavuttamiseksi. Jokainen Tiibetin mies on asevelvollinen silloin kun käsky käy ja joka mies on laamamunkkien palvelia. Seisovan armeijan miehet saavat vissin määrän tsambaa, teetä ja voita, mutta eivät rahapalkkaa. Tavallisesti saavat myös hevosen ratsastaaksensa ja virkatoimilla kulkeissaan on heillä oikeus saada kyytihevosia kylistä sekä ruokavaroja seuraavalle asemalle asti.
Aseet (miekka ja taulapyssy) ovat tavallisesti perheiden omaisuutta. Mutta erikoistapauksissa ja varsinkin suurissa kaupungeissa virastot (s.o. laamat) hankkivat sotamiehille aseet ja luodit sekä ruutia. Aseita tehdään enimmästään Lassassa ja Sigatsissa. Tiibettiläiset kehuivat ampumataitoansa vanhanaikuisilla pyssyillänsä, joissa taulaa käytetään sytyttimenä ja joissa aina on nojauskahveli, minkä varassa pyssy pidetään ammuttaessa.
Minä en kuitenkaan nähnyt koskaan edes mestariampujan osaavan maaliin. Lukuun on kuitenkin otettava, että tiibettiläiset ampujat, säästääkseen lyijykuulia ja haulia, täyttävät pyssynsä sen sijaan pienillä kivillä, joka tietysti ei ole edullista ampujalle. Ruutiakin saadaan niin vähän, että ei ole tilaisuutta harjoitella maaliinampumista.
Auringon laskussa oli näköala Gunkjo-järvelle komea ja juhlallinen. Järvi oli maitotyynenä valtavissa lumivuoripuitteissaan, joiden huiput punakeltaisina kimaltelivat, ja kaikki kuvastui täydellisesti kirkkaan veden syvyydessä. Jaakit kuormitettiin Tiibettiläisten avulla, ja me lähdimme Maiun-solaa kohden 1090 pääsuunnassa pitkin järveen laskevaa virran vartta.
Laakso oli kapea ja mutkikas. Mutta vaikka se oli verrattain korkealla, kasvoi kuitenkin kaikkialla vihriäistä ruohoa. Se oli oikein silmien imannetta, kun niin kauvan olimme nähneet vain lunta ja alastonta vuorta. Tulimme virran toisella puolella suurelle tiibetiläisillä leiripaikalle, joka oli ympäröitty korkealla kivimuurilla. Sen takaa näkyi savupatsas, ja se taas herätti epäluuloa salajuonista.
Tiibettiläiset ystävämme kysyivät, mitä nyt aioimme tehdä, ja pyysivät meidän jäämään juttelemaan ja teetä juomaan. Minä vastasin saaneeni kylläksi jo kumpaakin sekä aikovani jatkaa matkaa.
"Jos askeleenkin menet, niin tapamme sinut," äyskäsi kiivaasti muuan soturi pitäen kohteliaisuuttamme pelkona.
"Niinkuin suvaitset," vastasin ystävällisesti.