Suuri pesu. — Pitkä marssi. — Kiangi ja antilooppi. Kutun osto. —
Hraamaputran haarat. — Mansing taas poissa. — Jälleen suuri joki. —
Virran viemänä. — Sukellus ylätasankojen vesissä. — Kuinka mieheni
pärisivät joen yli.
Seuraavana päivänä meillä oli suuri pesu. Virran vesi oli niin ihanan kirkasta, että väkisinkin siinä teki mieli perin pohjin pestä itsensä ja vaatteensa. Pitkään aikaan emme olleetkaan saippuoin peseytyneet, ja nyt saivat kasvotkin pesusta osansa. Auringon paisteessa sitten kuivasimme myös vaatteemme.
Päivän paisteessa viruessamme merkitsin kartalle sangen korkean lumihuipun 211° suunnassa, sekä 213° suunnassa toisen, matalamman; molemmat olivat siinä vuoriselänteessä, joka nyt oli edessämme. Matka tasankomme joka puolella oli vuoria ja muuan korkea huippu oli jo ennen havaittu 20° suunnassa. Koilliseen meistä oli vuoriselänteessä halkeama ja rotko ja sen toisella puolen siinsi korkeita lumiharjanteita.
Kuljimme pitkän matkan ruohotasangon yli 147° suuntaan ja leiriydyimme Braamaputran partaalle, joka tässä jo oli leveä, syvä ja koskissa kohiseva virta. Olimme kulkeneet monen sadan kiangin ja antiloopin ohi, ja auringon laskussa kiipesin eräälle kunnaalle, aikoen sieltä saada tuoretta lihaa. Saavutinkin antilooppilauman ja taivalsin sen perästä ainakin 7 kilometriä, kunnes yö minut yllätti. Pilkkopimeässä yössä minä ainoastaan suurella vaivalla löysin leirini ja mieheni. He eivät olleet saaneet tulta sytytetyksi, ja kun sitten olivat nukkuneet, en saanut vastausta huutoihini. Leirimme oli pienessä tuulensuojaisessa notkossa, ja kun kedossa oli useita samallaisia paikkoja lähittyvillä, ei ollut omaa notkoamme helppo löytää. Khanden Sing kuitenkin vihdoin onneksi heräsi, sitten kun olin kauvan aikaa huhuillut ja huudellut, hän vastasi ja niin löysin telttaan.
Aamulla vähän matkaa kuljettuamme näimme Braamaputran toisella puolella leirin, josta olisimme saaneet ruokavaroja. Mutta virta oli niin väkevä, ettemme päässeet ylitse. Sitäpaitsi näimme mustia telttiä omallakin puolella virtaa, joten emme ylimenoa yrittäneetkään.
Suureksi iloksemme saimme ostaa vuohen Tiibettiläisiltä, jotka ajoivat edellänsä monituhatlukuista vuohilaumaa; mutta kun meillä ei ollut kuivia poltinaineita, sai Mansing toimeksensa kuljettaa vuohen seuraavaan leiripaikkaan, jossa aioimme sen teurastaa ja syödä. (Tiibettiläisillä on kolmenlaisia vuohia: rabbu, suuri ja villakarvainen, jommoinen meidänkin vuohemme oli; ratto, kili; ja khibu, kääpiövuohi, jonka liha on erittäin maukasta. Rabbu ja ratto käytetään myös kuormia kantamaan; ne jaksavat kantaa parikymmentä kiloa, jopa kymmenkunta kilometriä, jos ei kuljettava maa ole aivan epätasaista.)
Braamaputra jakautuu tässä monihaaraiseksi, jotka haarat enimmäkseen loppuvat lammikkoihin ja muodostavat tasangon melkein järveksi. Suurin haara oli syvä ja leveä. Kun emme päässeet sen ylitse, täytyi meidän seurata pitkin rantaa, mutta niin jouduimme pois suunnaltamme. Monin paikoin painuimme aina polviin asti liejuun, toisinaan taas saimme kahlata vedessä. Tuon tuostakin oli kyllä mättäitäkin, mutta ne olivat vaan liikkuvia saaria, jotka heti vajosivat, kun niihin astuimme.
Tasangon pohjoispuoli oli kokonaan aivan rämeistä. Jaakeistamme oli meillä tässä loppumatonta vaivaa, sillä vajotessaan suohon, kävivät ne levottomiksi, pillastelivat ylös pyrkiessään ja pudistelivat satulat ja kuormat selästään maahan, kun ei meillä ollut tarpeeksi nuoraa niiden köyttämiseen. Vihdoinkin tuli kovempaa maata kukkulain juurella, jonne jaakit lopultakin saimme yhdessä Khanden Singin kanssa talutettua. Vuorten juurelta pohjoisesta päin näkyi savupilviä ja me astelimme vielä muutaman kilometrin väsyksissä ja äsken saippualla puhdistetut vaatteemme aivan liassa ja loassa.
"Missä on Mansing ja rabbu?" kysyin Singiltä.
"Hän jäi levähtämään tämän suojärven toiselle puolen, kun ei jaksanut vaivalloisen vuohensa kanssa tepastella yhtämittaa ylitse."