Asetin tähtäimen 460 askeleen varalle ja laukasin. Samassa rupesi penger penkereeltä vieriämään alaspäin villivuohi, joukkoni suureksi riemuksi. Se liukui yhä alemmaksi rinnettä pitkin, kunnes saapui pensaisiin asti ruohostolle, josta aikain kulku kävi hitaammin, sitten siirtyi se matalien puiden päällitse painaen ne taipumaan. Vihdoin sattui tuo norja ja kevyt ruumis isompaan puuhun, heilui vähän aikaa sen oksissa, lakkasi liikkumasta ja saalis oli kiinni.
Kirveet otettiin esille ja pari suurta puuta kaadettiin sillaksi kohisevan Kalin yli. Muuan miehistä lähti puuta myöden vapertelemaan toiselle rannalle kuolon hiljaisuuden vallitessa katsojien kesken. Hän oli juuri pääsemäisillänsä ylitse, kun samassa kuului ryskäys: siltapuu katkesi, mies putosi jääkylmään veteen, parkui pahasti tavoitellessaan siltapuun oksaan kiinni. Toinen mies syöksyi apuun, mutta kun virta samassa käänsi puun, putosi hänkin veteen. Koko seura säikähtyi ja vasta hetken päästä kuivalla oliat älysivät ruveta vetämään puuta rannalle ja niin pelastettiin veteen pudonneet.
Tie seuraavaan leiripaikkaamme kulki ensin kapean ja syvän alhon lävitse. Etäällä näkyi suoraan edessämme komea vesiputous. Tie nousi 2,000 metristä n. 2,300 metrin korkeuteen, ja väsynyt vaeltaja sai sitten astuskella rautasauvojen päälle vuoren kylkeen rakettua polkua myöten, jopa taas vähän laskeutuakin kulkeaksensa melkein tasaista tietä Malpa-virralle asti. Nepalin puolella Kalin takana oli kasvullisuus runsas, jota vastoin se Kumaonin puolella oli köyhää tahi ei kasvullisuutta ollut ollenkaan. Etäämmällä oli toinen komea vesiputous.
Polku kävi nyt tavattomien kallionlohkareitten välissä jyrkkää rinnettä ylös 2,400 m. korkeuteen. Mieleni oli niin kiintynyt jättiläissuuruisiin lumihuippuihin, viehättäviin vesiputouksiin ja autioon maisemaan, että kokonaan unohdin matkan vaikeudet ja vaivat. Alastomilla kunnailla ja kallioilla tuli tie äkkiä hiekka- peräiselle niljakkaiselle maalle, kulki sikin sokin puiden ja pensastojen varjossa laskeutuen 2,000 metriin, ja aivan lyhyellä matkalla taas kohoten 2,400 metrin korkeuteen. Tässä oli leiripaikka Lahmari. Ennen muinoin kulki tie vuoren korkeinta kamaraa myöden ja tottunutkin vuorenkulkia tarvitsi koko päivän päästäksensä lähteeltä toiselle. Siitä nimi Nerpani: vedetön.
Polku loppui tässä, ja vasten tahtoaan sai vaeltaja aika kylvyn, joka läpikotasin kasteli, ellei ollut sateenvarjoa tai sadetakkia. Ryöppy syöksyy korkealta 30-40 askeleen matkalla, jolloin tie muutenkin on kapea ja liukas; putouksen nimi sanottiin olevan Takti. Tie parani nyt yhä eikä tarvinnut kavuta jyrkkiä kallioita ja porrakkeita pitkin.
Lahmarista lähtein tie nousi 2,850 m. korkeuteen, mutta laskeutui taas vähän, kun tultiin Buddi-virralle, joka on Kalin lisäjoki. Siinä on komea koski ja lähittyvillä oli vuoreen tehty luola, jossa Shokalaiset ja Tiibetiläiset matkoillaan majailevat. Vuoren rinteellä oli huimaavassa korkeudessa kylä (nimeltä Buddi), jossa näkyi kahden ja kolmen-kerroksisia rakennuksia. Kylän ylä ja alapuolella luikerteli tie Khai-Lek-solan huipulle. Kompassi suunnassa 170° näkyi Namjun-huippu, joka on niin korkea, että sen sanotaan näkyvän aina Almoraan asti.
Ihmettelyn ja ihastuksen huuto pääsee vaeltajalta silmäillessään jyrkältä tieltänsä taakseen ihanaan Kali-laaksoon, joka kumpuineen, laaksoineen ja pilviä piteleville huippuineen on siinä silmäin edessä. Khai-Lek-solassa molemmat aneroidit osoittivat olevamme 3,326,40 m. korkeudessa. Olimme melkein tasaisella penkereellä. Muuan Buddin rikkain kauppias, D. Bura, oli tänne laittanut pienen markkinapaikan, jossa puraksia, suolaa, villoja y.m. Tiibetin tavaroita ostettiin ja vaihdettiin.
Vasemmalla tien vieressä oli vuoressa suuri luola, joka oli varustettu kaikenlaisilla mukavuuksilla seutukunnan — ylkämiehiä varten. Tällaisia huoneita sanotaan heidän kielellään nimellä rambang, ja on se ikivanha shokalais-laitos, josta tuonnempana saan tilaisuutta puhua. Tässä solassa niinkuin kaikkialla muuallakin oli rukouslippuja tangoissa, olipa myös soitinkello.
Sadoittain ihmisiä istui litteillä savikatoilla, sääret ristissä, katselemassa kun tulimme Garbjangiin, ja joku tusina seurasi muassamme kylän toiselle puolen, johon minua varten oli pystytetty suuri teltta. Tämä oli tapahtunut pundiitti Gobarian veljen toimesta, jolle pankkiirini Anti Ramsah Almorasta oli edeltäpäin ilmoittanut minun tulostani.
Olin nimittäin, tosin vasten-mielisesti, suostunut Almorassa tallettamaan rahasumman, josta sain vekselin Garbjangiin pundiitti ja kauppias Gobarian lunastettavaksi. Onnettomuudeksi oli Gobaria matkoilla enkä siis saanut vekseliäni rahaksi. Täytyi lähettää pikakulkian häntä hakemaan, mutta se vei aikaa ja oli vaarallista, sillä minun sangen huolellisesti salattu matkasuunnitelmani joutui tällä aikaa tiibettiläisten viranomaisten tietoon. Sen lisäksi en millään keinoin saanut luotettavia apumiehiä matkalleni. Ja päälle päätteeksi satoi joka päivä lunta, joka teki solat niin mahdottomiksi kulkea, että pelkkä mies ilman mitään kantamusta töin tuskin saattoi niistä lävitse päästä. Kaiken tämän johdosta päätin viipyä jonkun päivän Garbjangissa ja hankkia samalla apumiehiäni varten suuren teltan, jos nim. joskus niitä saisin; tälläkin keinoin ehkä saisin maan asukkaita suosiollisemmiksi itseäni kohtaan.