Paljon vaivaa apuväen hankkimisessa minulle näki methodisti lähetyssaarnaaja tri H. Wilson; mutta vaikka hän onkin hyvissä väleissä seutulaisten kanssa, olivat hänenkin yrityksensä turhia, sillä Shokalaiset tuntevat Tiibettiläisten hirvittävät julmuudet. Vielä viime vuosinakin on Intian hallitus saanut omilta virkamiehiltään kertomuksia niistä kamalista hirvityksistä, joilla Tiibettiläisten virastot ovat piinanneet Englannin alusmaan puolella vangitsemiansa Englannin alamaisia. Muutamat väkivaltaisuudet, joita laama-papit ovat harjoittaneet Englannin alamaisia kohtaan, ovat aivan kammottavia, ja täällä kulkeneet Englantilaiset ovat kiukussaan Englannin virastojen heikkoudesta, jotka tuollaista eivät voi estää tapahtumasta. Niin kelvottomia ne tosiaan ovat, että Jong Pen Taklakotista Tiibetistä lähettää Intian hallituksen suostumuksella joka vuosi sotamiehiä nostamaan veroja Englannin alamaisilta Englannin alueelta, ja Shokalaisten täytyy maksaa sekä maaveroa että tullia y.m. maksoja, joita Tiibettiläiset heiltä kiskovat. Vähimmästäkin syystä Tiibettiläiset tällöin pistävät heitä kiinni ja piinaavat, sakottavat tai ryöstävät heiltä tavarat. Matkallani näin Shokalaisia (Englannin alamaisia), joita Tiibettiläisten viranomaisten käskystä oli silvottu.

Äskettäin uhattiin viedä t:ri Wilsoniltakin hänen tavaransa, hän kun on perustanut sairaalan vähän matkan päähän Garbjangista, ja vielä pahempiakin luvattiin hänelle, ellei hän heti täyttäisi Tiibettiläisten rahavaatimuksia. Mutta luottaen pyssyynsä ja moniin palvelioihinsa hän kieltäytyi ja kertoi asian hallitukselle. Hänen rohkea käytöksensä päästi hänet tällä kertaa pulasta, sillä Tiibettiläiset ovat yhtä pelkuria kuin julmia.

Esimerkkinä Tiibettiläisten julmuudesta mainittakoon pari vuotta sitten sattunut tapaus. Shokalaiskauppias oli mennyt rajan yli kesällä, niinkuin tavallinen tapa on, myymään tavaroitansa markkinoilla. Siellä hän joutui riitaan toisen Shokalaisen kanssa, joka samoin oli Englannin alamainen. Kun Tiibettiläiset tiesivät edellisen rikkaaksi mieheksi, ottivat he äsken mainitun riidan teko- syyksensä, pistivät miehen kiinni, tuomitsivat hänen suureen sakkoon ja määräsivät rangaistukseksi 200 kepiniskua. Kauppias näytti syyttömyytensä ja osoitti olevansa Englannin alamainen. Mutta turhaan, Jong Pen tarkasti itse, että määräykset täytettiin, sekä käski lisäksi miestensä hakata poikki onnettoman kädet. Kaksi sotamiestä sai tämän toimen tehdäksensä ja he veivät hänen surmapaikalle.

Mutta Shoka-kauppias oli väkevä mies. Haavoitettuna ja puolikuolluksissa onnistui hänen voittaa teurastajansa ja päästä pakoon. Heti lähetettiin ratsumiehiä häntä takaa ajamaan; ammuttuaan häntä polveen, ottivat nämä hänen kiinni ja rääkkäsivät säälimättömästä sekä musersivat vihdoin hänen sormensa kahden suuren kiven välissä. Sitten raastettiin hän laama-tuomarien eteen ja — mestattiin. Asiasta hankki Almoran komisarjus tarkan tiedon, kuulusteli todistajat ja lähetti koko tapauksesta laajan kertomuksen Intian hallitukselle pyytäen ankaria toimen-piteitä Tiibettiläisiä vastaan. Mutta vaikka oli päivän selvästi todistettu, että uhri oli Englannin alamainen, ei Intian hallitus tehnyt koko asiassa yhtään mitään.

Samana vuonna, 1896, luutnantti Gaussen metsästysretkellään Lippu-solasta Tiibetin alueelle yrittäessään, joutui miehineen ja palvelioineen Tiibetin sotilasten käsiin ja hänet rääkättiin ja haavoitettiin pahasti. Rajalle lähetettiin silloin eräs Almoran virka- mies Larkin. Tämä rehellinen, oikeudentuntoinen ja Shokalaisten kunnioittama mies sai, ainakin ajaksi, Tiibettiläisten vääryydet lopetetuksi, ja Jong Pen Taklakotista kutsuttiin vastaamaan monista konnuuksistansa. Hän kieltäytyi. Mutta herra Larkin lähetti sanan, että hänen täytyy tulla ja että Intian hallituksen edustajan kanssa ei nyt leikitellä. Ja Jong Pen tuli kiireesti lumisen Lippu- solan yli laamoineen ja upseereineen. Vapisten ja maahan kumartaen astuivat Tiibettiläiset Englantilaisen telttaan. Koko tästä kohtauksesta olen minä saanut täydellisen kertomuksen siltä sivistyneeltä Shokalaiselta, joka tässä tilaisuudessa oli tulkkina. Herra Larkin pakotti Tiibettiläiset korvaamaan kaikesta, mitä olivat väkivaltaa tehneet sekä lupaamaan vastedes parannusta, ja velvoitti heidät luopumaan veron kannosta ja Tiibetin lain käyttämisestä Englannin alueella. Lopuksi piti hän heille pitkän nuhdepuheen.

Seuraavana vuonna, 1897, jolloin minä niillä mailla olin, oli Larkinin seuraaja peruuttanut monia edeltäjänsä toimen-piteitä, herra L:n kun oli saamansa ohjeen mukaan täytynyt äkkiä palata Almoraan. Kun tällöin Jong Pen kutsuttiin Almoraan vastaamaan, ei hän tullut itse, vaan lähetti sijaisen, ja seuraus oli, että Shokalaiset taas saavat maksaa Tiibettiläisille veroa.

Olen maininnut nämä harvat tosiasiat monien joukosta osoittaakseni, miksi alkuasukkaat eivät halunneet lähteä minulle seuralaisiksi Tiibettiin, vaikka tarjosinkin heille korkean palkan. Vaikka minä sitten sainkin kärsiä niin paljon, kun Shokalaiset minun jättivät, en heitä kuitenkaan saata siitä soimata. He ovat olevinansa Englannin alamaisia, mutta todellisuudessa he näkevät Tiibettiläisten olevan heidän herrojansa, eikä heitä Intian hallitus suojele näiden kiskomisilta ja julmuuksilta. Kuinka sitten saattaisi vaatia heiltä uskollisuutta Englannin etuja kohtaan! Shokalaiset eivät luonnostaan ole petollisia, mutta heidän asemansa pakottaa heitä suojelemaan itseään ja omaisiaan keinoilla millä hyvänsä. Jos näitä rehellisiä ja hyväluontoisia vuorelaisasukkaita kohdeltaisiin oikein, tulisi heistä uskollisia ja luotettavia alamaisia.

KAHDEKSAS LUKU.

Tiibettiläisiä uhkauksia. — Kekkerit. — Vieraanvaraisuus. — Tiedustelu.
— Kamala ahde.

Kun Jong Pen sai tiedon minun aiotusta tulostani, lähetti hän sanansaattajan uhkaamaan Shokalaisia, että hän anastaa jokaisen tavarat, joka seuraisi minua, ja että hän nylkisi ja mestaisi minun ja jokaisen minun seuralaiseni. Itse puolestani en näitä uhkauksia niin suuriksi arvioinut.