Retkemme kävi nyt yhtäsuuntaa sen korkean ja tasaisen vuoriylängön kanssa joen toisella puolen, jonka äyräät tekivät terävän kulman sitä tasannetta vastaan, missä me olimme. Mainittu luminen vuoriylänkö ulottui lounaasta luoteeseen. Sen pohjoispuolella näkyi lumihuippuja, arvatenkin Gartokin kaakkoiset huiput. Luvain yhtymäpaikasta kolmen muun virran kanssa, menee tie suoraan vuoriylängölle, josta se sitten jatkuu tämän halki Luvai-solan kautta Himalaijan ylitse.
Oikealla puolen oli korkeita louhuisia vuorijonoja, joista tuon tuostakin vuorivirtoja syöksi alas. Kuusituntisen rasittavan retken perästä saimme pysähtyä suojaiseen paikkaan, jossa kasvoi jäkälää ja pensaita. Jos yhtäkkiä olisimme astuneet "Keisarin harjun" juurelle tai Josemiten laaksoon ikivanhain jättiläispuitten joukkoon, olisi ilomme tuskin ollut isompi. Totta on, että suurimmat pensaat tuskin olivat parinkymmenen sentim. korkuiset ja tavallisen lyijykynän vahvuiset, mutta yhtäkaikki me tulisella innolla kiskoimme ne maasta ja sytytimme tulia. Illalla oli koko leiri keittiönä, ja perin nopeasti patojen höyryävät sisällykset tyhjentyivät meidän nälkäisiin vatsoihimme. Tyytyväisyys vallitsi ja edellisen päivän vaivat ja vastukset olivat pian unhotuksissa.
Noustessamme saimme hämmästyä aikalailla. Kaksi kerjäläiseksi puettua Tiibettiläistä oli tullut leiriin. Ne sanoivat olevansa nälkään ja viluun kuolemaisillaan. Käskin antaa heille ruokaa ja kohdella heitä hyvin. Kuulustelussa tunnustivat he olevansa urkkioita, jotka Gyaneman komentantti oli lähettänyt tiedustelemaan, olisiko muuan sahib mennyt rajan yli, ja he kyselivät nyt meiltä, olimmeko semmoista miestä nähneet.
Kun aamuisin oli aina paljon puuhaa ja kun pakkanen oli pureva, emme pitkään aikaan olleet pesseet kasvojamme. Olimme ruskettuneita, turpaanipäisiä, lasisilmät päässä. Tiibettiläiset sentähden lähtivät meiltä siinä luulossa, että meidän karavaaniimme kuului hintulainen tohtori, hänen veljensä, sekä joukko palvelioita, kaikki toivioretkeläisiä pyhälle Mansarovar-järvelle ja Kelas-vuorelle.
Miesten kuullen kyllä hulluttelimme tällä jutulla, mutta kun olimme kahden kesken Wilsonin kanssa, neuvottelimme vakavasti, mitä nyt olisi tehtävä. Menisimmekö kiireesti yöllä vuorten yli oikealle ja sieltä suuntaisimme ruoviston läpi itää kohden, vai menisimmekö suoraan Gyaneman komentantin ja hänen sotamiestensä kasvojen eteen? Päätimme suostua jälkimäiseen ehtoon, ja sitten lähdettiin.
VIIDESTOISTA LUKU.
Laama Khokden. — Tiibettiläinen varustus. — Pyhä Kolas. —
Vuoriviittoja. — Villihevonen. — Gyanema. — Pelko tulostamme. —
Keskustelut. — Kapinan yritys. — Tiibettiläisten virkamiesten
teeskentelyjä. — Varusteita.
Suuntamme oli nyt pohjoisesta koilliseen, ja me nousimme 4,930 metrin korkeuteen, jättäen korkean vuoriylängön länsipuolellemme. Saavuimme sitten Laama Khokden nimisen tiibettiläisen varustuksen lähelle, josta sotamiehet heti hyökkäsivät meitä vastaan vanhanaikuiset pyssyt kourassa. Ne olivat kurjaa joukkoa; vastustuksesta puhumattakaan he heti kerjäsivät meiltä ruokaa ja rahaa. Valittivat päällikköjensä pitelevän heitä pahasti, pidättävän heidän palkkansa ja vain pitkien väliaikojen päästä antavan heille ruokaa. Heidän univormunsa olivat ryysyiset. Joka miehellä oli miekka vyössä poikittain ruumiilla.
Täällä meiltä vielä tiedusteltiin nuorta sahibia. Taklakotista, joka on eräs Tiibetin linna, oli lähetetty Gyaneman päällikölle tieto sahibin tulosta sekä käsketty hänen estää sahibia tunkemasta Lumpija-solan kautta Hundekseen (Tiibettiin), jos hän sitä yrittäisi tehdä. Heidän kertomuksensa minun ulkomuodostani oli sangen hupaisa, ja kun he sanoivat että heillä on käsky hakata sahibilta pää poikki, jos hän uskaltaisi näyttäyä, liikutti tämä heidän avosydämmisyytensä minua niin, että aioin jakaa heille muutaman rupian.
"Älkää antako heille mitään, herra", sanoi Kahi, ja tohtori yhtyi tähän varotukseen. "Nämä miehet ovat sangen tuttavallisella kannalla ryövärijoukkojen kanssa, jotka silloin pian saavat tietää meillä olevan rahoja muassamme ja kenties jo seuraavana yönä hyökkäävät meidän kimppuumme."