Leirimme edessä levisi laaja tasanko, joka nähtävästi oli kaukaisessa muinaisuudessa ollut monen kilometrin pituisen ja levyisen järven pohjana. Kaukoputkellani saatoin pienen kukkulan juurella selvästi nähdä Karkon leiripaikan. Siellä näkyi monta telttaa, ja mieheni tyventyivät huomattavasti, kun he niitten muodosta ja väristä huomasivat, että ne olivat Joharilaisten telttoja, jotka Milamista tulevat tänne tekemään kauppaa Tiibettiläisten kanssa. Itäkoillisessa oli laakso, joka ulottui pitkälle kahden korkean vuorijonon välissä ja sekä lännessä että luoteessa oli joukko kukkuloita erottamassa meitä Darma Jangtista, joka tässä virtaa pohjoiskoilliseen. Pohjoisessa, Karkon toisella puolella, kimalteli auringossa kirkas vedenpinta, Gyanema-järvi, ja sen takana oli jono verrattain matalia kukkuloita. Etäällä kohosi muutama korkea lumihuippu pilviä kohti.
Jätettyämme leiripaikkamme kuljimme tasangon yli koilliseen suuntaan ja poikkesimme sitten pieneen, vuorten ympäröimään laaksoon. Kulkiessamme näimme suuret laumat kiangeja eli villihevosia. Ne tulivat ihan meidän luoksemme. Muodoltaan ja liikkeiltään ne ovat seepran kaltaisia, mutta väriltään olivat ne enimmäkseen vaaleanruskeita. Alkuasukkaat pelkäävät kovin tulla niitten lähelle ja pitivät niitä hyvin vaarallisina, sillä vaikka ne ovat näennäisesti kesyjä, ovat ne usein petollisia. Ne tulevat huoletonta kulkiaa ihan lähelle, hyökkäävät sitten yhtäkkiä hänen päälleen ja iskevät terävät hampaansa hänen vatsaansa, tällä tavalla kauheasti häntä raadellen. Niitten liikkeet olivat erittäin somat ja mielisteleväiset. Kivittelimme niitä aina toisinaan, pidättääksemme heitä etäämmällä. Mutta aina ne meitä uudestaan lähestyivät. Minun onnistui saada niistä erittäin hyvät valokuvat. Mutta valitettavasti tiibettiläiset virkamiehet ne hävittivät. On minulla kuitenkin jälellä muutamia piirustuksia, joita niistä otin.
Me kiipesimme uuden vuorijonon yli ja laskimme ruohoiselle tasangolle, jonka pohjoispäässä kimalteli järvi. Järven eteläpuolella kohosi eräällä kukkulalla Gyaneman linnoitus, yksinkertainen tornimainen rakennus, jossa oli telttakatto, ja lipputangossa heilui muutamia likaisia rukouslippuja. Alempana kukkulan juurella oli kaksi tahi kolme suurta ja yksi pieni kivivaja. Sadottain mustia, valkoisia ja ruskeita jaakkeja piti laidunta tasangolla.
Olimme tuskin ehtineet lähimmälle kukkulalle, josta olimme linnoituksen näkyvissä, kun siellä käytiin levottomiksi ja soitettiin kelloa. Kuulimme laukauksen ja näimme sotamiehiä juoksevan edestakaisin kiväärilleen. He kiskoivat erään mustan teltan alas ja kantoivat sen kiireesti linnoitukseen, johon myös suurin osa linnanväkeä, hurjalla, paonkaltaisella kiireellä riensi. Kun he hetken perästä huomasivat, ettei meillä ollut mitään pahoja aikeita, tuli muutama tiibettiläinen upseeri, miestensä seuraamina, vavisten kuin haavanlehti, meitä vastaan. Tohtori meni aseettomana heitä vastaan, kun minä ynnä Khanden Sing ja kantajat jäimme perään suojellaksemme tavaroitamme petollista hyökkäystä vastaan, sekä myös estääksemme peljästyneitä kantajiamme heittämästä tavaroitaan pois ja pakenemasta.
Mutta vielä näytti kaikki sangen rauhalliselta. Mattoja levitettiin ruoholle ja me istuimme kaikki niille. Me emme tulleet mihinkään päätökseen, vaikka tunnin ajan jauhoimme samoja asioita tiibettiläisten upseerien kanssa. He eivät suostuneet millään ehdoilla päästämään ketään alkuasukasta tahi sahibia tunkemaan kauemmaksi maahan. Me puolestamme vakuutimme olevamme rauhallista väkeä, joka ei tekisi kenellekään pahaa. Me olimme pyhiinvaeltajia, matkalla ainoastaan muutamien kilometrien päähän pyhälle Mansarovar-järvelle. Matka oli jo maksanut meille paljon rahaa ja vaivoja. Kuinka saattoivatkaan pyytää, että lähtisimme takaisin, nyt kun olimme niin lähellä päämääräämme. Me emme ajatelleetkaan palata ja olisimme varmat siitä, että he suostuisivat antamaan meidän jatkaa matkaamme.
Me kohtelumme heitä ystävällisesti ja kohteliaasti. Mutta tämän he luulivat tapahtuvan pelosta ja käyttäytyivät sen mukaan. Varsinkin magbuni eli päällikkö, joka tähän asti oli ollut ylenmäärin nöyrä, muuttui nyt äkkiä röyhkeän ylpeäksi.
"Ennen saatte lyödä minulta pään poikki, tai lyön minä teiltä päät, ennenkuin annan teidän mennä askeleenkaan edemmäksi", sanoi hän, ilkeä ilme kasvoissa.
"Lyödä minulta pään poikki!" huudahdin minä, kavahdin ylös ja heitin patroonan pyssyyni.
"Lyödä minulta pään poikki!" toisti Khanden Sing, ja tähtäsi pyssyllään päällikköä.
"Lyödä meiltä päät poikki!" huusivat yhtaikaa bramiini ja Wilsonin molemmat kristityt palveliat, heiluttaen kivääriänsä ja paria gurkha-kukria (puukkoa).