Eräästä syystä valitan, että oleskeluni Jogpa-dakujen kanssa kesti niin vähän aikaa, sillä vaikka he epäilemättä olivat rosvoja, herättivät ne sangen paljon minun huomiotani. Heidän omituinen pukunsa ja puhetapansa, heidän harvinainen, mutta sangen käytännöllinen ruokatapansa, sekä heidän iloinen, suora olentonsa olivat todellakin mieltä kiinnittäviä. Puvun saattoi syystä sanoa edustavan Tiibettiä, sillä miesten takit ja lakit olivat sangen erinkaltaiset, luultavasti siitä syystä, että he niin helposti niitä saivat. Heidän joukossaan ei ollut kahta samalla tavalla puettuna, vaikka muutamat, heille omituiset puvun osat, olivat yhteiset kaikilla. Niin oli eräällä heistä heleävärinen ja leopaartinnahalla reunustettu takki, toisella pitkä harmaa villamekko ja vyötäisillä vyö, kolmannella oli lammasnahkaturkit, villapuoli sisällepäin käännettynä, neljäs taas oli puettu tumman-punaiseen ihopaitaan, vyötäisillä nahkavyö, jossa oli hopea- ja rautakoristeita sekä neulojen ja tulusten säilyttimiä. Vyössä riippui puukuula, kaunis puukko, mustasta puusta, teräksestä ja hopeasta tehdyssä tupessa, kuula- ja ruutikukkaro y.m. Vyössä on useimmilla Tiibettiläisillä miekka, pistettynä poikittain ruumiin etupuolelle. Olkoon takki pitkä tai lyhyt, aina on se ylhäältä avara, niin että siellä sopii säilyttää kaikemmoisia kamssuja ja tavaroita, sinne mahtuu eväspussi, juoma-astioita, rahakukkaro, nuuskarasia, tsambaa ja teekääröjä. Kun ensi kertaa näkee Tiibettiläisiä, luulee heitä hyvinkin vahvoiksi, povipuoli kun heillä on niin täynnä tamineita, vaikka he muutoin ovat hyvinkin hoikkia. Rinta ja toinen käsivarsi ovat alasti ja toinen takinhia heiluu höllänä. Syy tähän omituiseen vaatetustapaan Tiibetissä on se, että täällä päivät tavallisesti ovat hyvin lämpöiset ja yöt kylmät. Ilman lämmön ero lounais Tiibetissä saattaa olla 27°-37° C. Ja kun Tiibettiläiset aina makaavat vaatteet päällä, käy kylmää estävä yöpuku auringonpaahteessa päivällä liian raskaaksi ja lämpimäksi, ja tätä on koetettu yllämainitulla alastomuudella auttaa. Tiibettiläinen istuessaan vetää kätensä pois takinhioista, jotenka ruumiin yläpuoli paljastuu; mutta istualta noustessaan pistää hän aina toisen, tavallisesti vasemman kätensä takinhiaan, pidättäen siten takin raskaan sisällyksen maahan putoamasta.
Tiibettiläisten jalkineet ovat, ainakin minun mielestäni, maailman parhaita jalkineita. Niillä on hyvien ja mukavien saappaiden kaikki hyvät ominaisuudet. Varsinkin ne saappaat ovat erinomaisia, joiden litteät anturat on tehty rahnikoitusta hampusta ja joissa päälliset ovat punaista tai vihreäistä huopaa. Niissä pysyy jalka lämpöisenä, hiki ei vaivaa, eivätkä ahdista jalkaa. Tiibettiläisen jalkineen pääomituisuus on kuitenkin siinä, että jalkapohja painuu paksuun anturaan niin mukavasti, että kivikoissakaan kävellessä varpaat eivät likisty ja lumessa ja loassa astuessa mitään ei pääse tunkeutumaan anturan ja päällisen väliin.(Jokseenkin tällaiset jalkineet ovat Suomalaisten oivalliset tallukkaat, Suomentaja.)
Tiibetissä on monellaisia jalkineita, mutta päämuoto on aina sama. Ne ovat aina kotitekoisia: jokainen on oma suutarinsa, paitsi suuremmissa kaupungeissa, jossa jalkineita saa ostaa. Anturoitten erilaisuus erottaa pääasiallisesti eri seutujen jalkineet toisistaan. Niin on esim. Lassa-kengällä hienompi, pehmeämpi ja venyvämpi antura kuin Sigatsin kengissä, jotka ovat kovat ja kankeat ja kuluvat paljon pikemmin.
Löytyy myös nahka-anturaisia jalkineita semmoisia seutuja varten, jossa on paljon lunta ja märkää, ja nämät jalkineet voidellaan rasvalla, josta ne tulevat ihan vedenpitäviksi. Näitä on kahta lajia: toiset teräväkärkiset ja nokka ylöspäin kääntynyt, jotta sopivat raivaamaan tietä lumen läpi, toiset ovat tavallisen muotoiset. Näitä käyttävät sekä miehet että naiset. Laamat ja korkeammat virkamiehet käyttävät nahkakenkiä, kiinalaista mallia. Näissä on raskaat nahka- tai puuanturat, alla tavattomat naulat.
Tiibettiläisillä on sangen monellaisia päähineitä. Niistä ovat sotilaitten ja ryöväriheimojen päähineet omituisimpia. Ne ovat poikkileikatun kartion muotoisia, reunat suuret ja ovat kokonaan tehdyt samallaisesta rahnikoidusta langasta, jota anturoihinkin käytetään; yläpäässä on ilmareikä. Kun hatun kartiomainen yläosa on liian pieni pysyäkseen päässä, sidotaan se kahdella nauhalla leuvan alle kiinni. Käytännössä ovat myös harmaat tai ruskeat huopahatut; ne muistuttavat kemiallisissa laboratooreissa käytetyltä siivilöitä, ja ovat varustetut kultaisilla, sinisillä tahi punaisilla koruompeluilla, kiinalaista tekoa. Eräs lääkitsiä siinä ryövärijoukossa, jonka tuttavuutta tein, piti mahdottoman suurta päähinettä. Ensi silmäyksellä se oli punaisesta silkistä tehdyn jokkei-myssyn näköinen. Mutta lähemmin katsottaessa oli siinä kaksi punaista silkkinauhaa pingotettuna keveän bamburungon yli. Se sidottiin päähän nauhalla takaraivon ympäri ja ulottui noin 6 senttim. otsan etupuolelle.
Paitsi näitä päähineitä käytetään vielä monellaisia muita korvalipuilla varustettuja verka- ja nahkamyssyjä, eikä ole harvinaista nähdä sotamiesten käyttävän silkkihuiveja käärittyinä turpaanin tavoin pään ympäri, toinen kulma korvalle riippuvana.
Yhteinen kansa Tiibetissä ei kuitenkaan mielellään peitä päätään, ja vaikka heillä usein on monta myssyä avarassa kauhtanassaan, ottaa hän ainoastaan tavattomissa tapauksissa yhden esille. Ylemmät virkamiehet eivät kuitenkaan koskaan näyttäydy ilman pientä, ympyriäistä kiinalaista huippulakkia.
Kaikki miehet, paitsi laamat, jotka ajelevat päänsä ihan paljaiksi, käyttävät hiuspalmikkoa, muutamat lyhyttä ja pörröistä, muutamat pitkää ja koristeltua. Tässä tapauksessa on palmikko neulottu vaatetuppeen, jossa on renkaita norsun- tai muusta luusta, lasista, metallista tai korallista. Paljon myös käytetään hopeaisia palmikonkoristeita, niinkuin esim. lävistettyjä rahoja; koralli- ja malakiittikoristeet ovat Tiibetissä myös tavallisia.
Miehet käyttävät malakiitti-koristeilla varustettuja korvarenkaita, joissa usein on pitkä lerkku. Tämä saattaa olla pronssista tai hopeasta, jopa kullastakin. Tavallisimpia ovat kuitenkin pronssiset tai hopeiset rasiat, ynnä taikakalu, sisältäen Budhan kuvan. Tämmöistä kantaa melkein jokainen Tiibettiläinen kaulassaan nauhassa. Tiibettiläiset ovat yleensä sangen taika-uskoisia. Heidän taika-uskonsa, samaten kuin heidän muutkin huonot ominaisuutensa ovat luonnollisesti seurauksena heidän tietämättömyydestään. Ainoastaan korkeammilla virkamiehillä ja laamapapeilla on jonkalaista sivistystä. Muu väestö pidetään syvimmässä tietämättömyydessä. Ainoastaan ani harva osaa lukea, ei kukaan osaa kirjoittaa, ja laamat pitävät kyllä huolta siitä, etteivät kutkaan muut kuin ne, joista heillä on hyötyä, saa mitään oppia. Rehellisyys ja kunnia ovat Tiibetissä melkein tuntemattomia ominaisuuksia, ja mitä totuudenrakkauteen tulee, voivat kaikki, jotka ovat maassa matkustaneet, todistaa, että on ihan mahdotonta saada Tiibettiläiseltä tosia tietoja. Julmuus on heidän veressään ja pahe ynnä rikos on heillä kotiutunut.
Että rosvoilla on hyvä ruuansulatus, näin selvästi heidän ruokailustaan. Sittenkun jaakki-kauppa oli päättynyt, asettuivat he syömään vankan aterian. He ottivat takkinsa taskusta puiset tai metalliset ruokakuppinsa, täyttivät ne äkkiä tsamballa, kaasivat sen yli vähän kiehuvaa teetä, jossa tavallisuuden mukaan oli voita ja suolaa, ja sekoittivat koko moskan likaisilla sormillaan, kunnes siitä tuli taikinaa. Tästä tekivät he pieniä mykyjä, jotka toinen toisensa perään katosivat suuhun, kunnes he olivat kylläiset. Ennenkuin ruokakuppia uudelleen käytettiin, nuoltiin se puhtaaksi. Vilvoittaakseen itseänsä keskipäivän kuumuudessa pudottivat sekä miehet että naiset aterian jälestä takin ylemmän osan aina vyötäisiin asti, jättäen käsivarret ja rinnan paljaiksi, jolloin kaulassa riippuvat kulta-, hopea- ja kuparikoristeet tulivat näkyviin.