"Kyllä, sahib", vastasi Kaki, "mutta sinä olet suututtanut jumalat ja sentähden he nyt lähettävät ukkosta, sadetta ja rakeita meidän matkaamme estämään. Sinä kuljet vastoin heidän tahtoansa, sahib."
"Mutta eihän iänikuisesti saata sataakaan, Kahi."
Puoliyön aikaan emme vähintäkään tietäneet missä olimme. Arvelin jo kulkeneemme majapaikan ohi. Shokalaiset kuitenkin väittivät vielä jonkun verran matkaa sinne olevan; ja niin samosimme yhä eteen päin.
Mutta tuskin olimme astuneet 500 askelta, kun suureksi mielihyväksemme kuulimme kaukaista, heikkoa koiranhaukuntaa Se kuului luoteesta päin ja arvasimme sen tulevan Tukkerista. Me olimme menneet liiaksi etelään päin ja olimme siis pimeässä liiaksi kaartaneet.
Käänsimme heti kulkumme koiranhaukuntaa kohti. Tähän asti oli vaan yksi ääni kuulunut, mutta nyt rämähti ainakin 50 samallaista ääntä yön pimeydessä. Tästä päättäen olimme kylän lähellä, vaikkemme synkässä yössä sitä oitis löytäneet. Vasta ihan savimökeille saavuttuamme havaitsimme lopultakin toivotun matkan määrän tavanneemme.
Kello oli nyt 2-3 aamulla. Sadetta tuli vielä kaatamalla ja kaikista merkeistä päättäen ei kukaan kylän asukkaista tahtonut suoda meille suojaa kattonsa alla. Ei kannattanut pystyttää pientä suojatelttaanikaan, sillä kapineemme olivat jo läpimärät.
Me koputimme erästä ovea semmoisella voimalla, että se oli sisäänkukistumassa. Tämä oli majatalo eli serai pyhiinvaeltajia varten, ja koska mekin muka olimme toivioretkeläisiä, oli meillä maan lakien mukaan oikeus päästä sisälle.
"Te olette rosvoja", sanoi käheä ääni sisältä. "Muuten ette tulisi niin myöhään yöllä."
"Emme ole rosvoja", vakuutimme me. "Olkaa hyvät ja avatkaa. Emme tee mitään pahaa ja maksamme kaikesta." — "Middu, middu (mahdotonta)! Te olette rosvoja."
Käyttääksemme oikein havainnollisesti hänelle, ettemme olleet rosvoja, koputtivat Khanden Sing ja Dola ovea niin, että se aukeni. Muutamia silmänräpäyksiä tämän jälkeen istui 10 muukalaista loimuavan tulen ympärillä lämmitellen viluisia jäseniänsä ja kuivaten likomärkiä vaatteitaan suloisen lieden ääressä.