Heti aamulla olin tiedustellut ruokavaroja sekä ostanut kaksi lihavaa lammasta ynnä noin 200 kiloa jauhoja, riisiä, tsambaa, ghuria, sokuria, suolaa ja voita, ja monet Tiibettiläiset olivat lujasti sanoneet, että he hankkisivat minulle kuinka paljon vaan haluaisin. Eräskin kauppias Budhista, Darley Baran veli, oli luvannut hankkia minulle tarpeeksi ruokavaroja 10:lle miehelle 25 päiväksi.
Kun Tiibettiläiset menivät, näin kaksi Shokalaisistani juoksevan heidän perässään ja innokkaasti heidän kanssaan keskustelevan. Kaksi tahi kolme tuntia tämän jälestä palasivat kauppiaat ja selittivät, ettei mistään hinnasta ollut ruokavaroja saatavissa paikkakunnalta. Tämä oli tietysti hävytöntä valhetta. Minä epäilin petosta ja annoin aika nuhteet Shokalaisilleni sekä uhkasin heitä kovasti rangaista, jos epäilyksissäni olisi perää. Mutta he niskoittelivat taas ja pelkäsivät niin Tiibettiläisiä, että olivat ihan suunniltaan. Oli mahdotonta pidättää heitä väkisin ja minä päätin laskea heidät luotani.
Siitä hetkestä alkaen kun astuin jalkani Tiibetin maalle, olin saanut suojella itseäni yhtä paljon heitä kuin Tiibettiläisiä vastaan. Kun nyt päätin erota heistä, en unohtanut, että nämät miehet minun tähteni olivat kestäneet sellaisia vaaroja ja vaikeuksia, joita harva ihminen kestäisi. Maksoin heille sentähden runsaan palkan ja he lupasivat kuljettaa vuorten yli osan tavaroitani, joissa oli valokuvia, kansatieteellisiä kokoelmia y.m. Suurella vaivalla sain nyt ostaa ruokaa viidelle miehelle kymmeneksi päiväksi.
Koko joukko seurasi nyt minua jonkun matkaa, kunnes me raunioissa Panku gornban lähellä pysähdyimme, saadaksemme Tiibettiläisten näkemättä valmistella eroamme. Minä tein pituus- ja leveyshavainnoita. Vesi hypsometrillisessä koneessa kiehui 82° C. 14,80 metrin korkeudella järven yli, ilman ollen kello 10 a.p. 26° C. Etelässä oli korkea lumiharjanne ulettuen Nimo Namgil'ista lounaasta koilliseen suuntaan.
Kun kaikki oli selvillä, lähtivät nuo viisi Shokalaista, joihin kuului myös Kahi ja Dola, vannottuaan auringon ja kaikkien pyhimpiensä kautta, etteivät ilmaisisi minua Tiibettiläisille, jotka tähän asti eivät olleet aavistaneetkaan, kuka minä olin.
Joharin mies Bijesing ja Kutin mies Bura Nattu suostuivat saattamaan minut Maiun-solalle, ja nyt oli meitä kaikkiaan ainoastaan viisi miestä.
KAHDESKYMMENESSEITSEMÄS LUKU.
Tiedustelun. — Luonnollinen linnoitus. — Liuko. — Tiibettiläis-leiri
— Meitä luullaan ryöväreiksi. — Nahka- ja metalliteoksia. — Hopeaisia
verhoketöitä. — Satulat ja hihnat. — Jättiläissuuruinen kirjoitus —
Uusi yllätys. — Vaan kaksi jäljellä.
Kaikki näytti lupaavalta, kun minä tuntuvasti vähentyneen seurani kanssa lähdin koillista kohti kulkemaan. Matkamme kävi ensin pitkin järven rantaa, sitten kaukana siintäviä alastomia rinteitä kohden. Ei tapahtunut mitään erinomaista ja neljä miestäni olivat parhaimmalla tuulella. Me laskeuduimme alangolle, jossa oli vettä ja ruohoa ja poikkesimme yöksi tiibettiläiseen leirimajaan. Täällä oli muuten hyvä olla, paitsi että raesadekuuro kulki seudun yli ja siitä mekin ihoon asti tuntuvan osan saimme. Lämpömittari laski yöllä +1° C.
Auringonnousussa kiipesin korkealle vuoren pättärälle, josta oli sangen laaja näköala yli koko lähiseudun. Oli erittäin tärkeätä löytää mukavimman tien noiden vuorien ja kukkuloitten lomitse, jotka monisokkeloisina kohosivat edessämme; samoin oli tarpeellista tuntea sen suuren virran suunta, joka meidän pohjoispuoleltamme laski Mansarovariin, mutta jonka nimestä emme keneltäkään tietoa saaneet. Huipulle oli leiristämme noin viisi kilometriä ja sen korkeus oli 4,894 m. Sieltä sainkin tietää kaikki mitä nyt tarvittiin. Lähdimme suuntaan 73°30’, kuljimme solasta, joka oli melkein yhtä korkealla kuin äsken mainittu huippu ja jouduimme vihdoin erään kunnaan juurelle, jonka huippu näytti linnoitukselta ja jossa rukouslippuja liehui. Lähellä oli joitakuita pikkuhevosia laitumella.