Ostin heiltä 15 kiloa tsambaa ja voita ja sain miehen kantamaan ne leiriini. Ilman vähintäkään vastusta otin sitten jaakkini ja ajoin ne leiriin, jossa Khanden Sing ja Mansing paraikaa keittivät teetä.
KAHDESKYMMENES YHDEKSÄS LUKU.
Matkustavia Tiibettiläisiä. — Korkea sola. — Ystävällinen kohtaus. —
Nousu 5,940 m. korkeuteen. — Aave-armeija. — Ratsumiehiä Lassasta. —
Minua luullaan kashmirilaiseksi kauppiaaksi. — Gunkjo-järvi. — Hauskaa
seuraa. — Laamoja ei suosita. — Uhkauksia. — Maiun-sola. — Kivipatsaita.
Puolipäivän aikaan olivat tavaramme jo jokseenkin kuivat, mutta sitten alkoi taas sataa. Näimme suuren joukon Tiibettiläisiä kulkevan päinvastaiseen suuntaan kuin meidän matkamme oli. He näyttivät peljästyneiltä; saimme kuitenkin heiltä ostaa ruokavaroja, mutta lammasta eivät myyneet, vaikka heillä itsellään oli niitä tuhansittain.
Lähdimme kulkemaan erästä solaa kohden 93° suuntaan. Matka kävi ensin samaa tasankoa pitkin, joka vähitellen muuttui kuperammaksi, kunnes tulimme kahden pikku järven tykö solan juurella. Nousu tästä lumikentän ylitse oli verrattain helppoa, kun seurasimme vuorelta juoksevan lumipuron reunaa.
Puolimatkassa näimme kahdeksan ratsastajaa kiitävän perässämme. Pysähdyimme odottamaan. Saavutettuansa meidät, tervehtivät he tavallisella tavalla, laskien kiväärintukit maahan, siten osoittaen ystävällistä mielialaansa meille. Seurasi pitkä ja ystävällinen keskustelu. Tiibettiläiset vannoivat olevansa paraita ystäviämme ja lupasivat meitä parhaansa mukaan auttaa. Tämä kuului liian hyvältä, ja minä epäilin petosta, varsinkin kun he niin kiihkeästi tahtoivat meidän palaamaan heidän leiriinsä, jossa meitä kestittäisiin kaikella, mitä ihmisen mieli tekee. Kun sitten tahdoimme tietää, mitä nämät herkut olivat, sanoivat saavamme juustoa, jakin maitoa, voita, tsambaa ja kuraa, myös saisimme ostaa heiltä hevosia.
Tämä tuntui liian houkuttelevalta. Punnittuani nämät edut ja niiden vastakohdat, ja kun johdin mieleeni, että Tiibettiläiset eivät suinkaan ole tarkkoja puheissaan, kiitin heitä ja vastasin — jatkavani matkaani.
Kun ratsastajat huomasivat, ettei minua niin helposti houkuteltu kuin olivat luulleet, ilmeni heissä todellista kunnioitusta meitä kohtaan. Eivät myös salanneet kummastustaan, että olin päässyt näin kauvaksi ainoastaan kahden miehen kanssa. Annoin heille pieniä lahjoja, ja niin erosimme ystävinä.
Kiipesimme nyt solaan (5,484 m.) ja näimme sen toisella puolella suuren tasangon, koko joukon alempana solaa. Erotin järven, joka mielestäni oli Gunkjo-järvi. Jätin miehet ja jaakit solaan ja lähdin itse tiedustelumatkalle luodetta kohden vuoren töppäälle, joka oli 5,640 m. korkea. Rinteellä oli paljon lunta, ja kun vaivalla vihdoinkin pääsin huipulle, oli edessäni näköalaa estämässä vielä korkeampi kumpu. Ei siis muuta kuin liukua alas täältä ja kiivetä tuolle toiselle. Näköala oli täältä verraton koko läheisen vuorimaailman ylitse; mutta tämä pylväs olikin 5,940 m. korkea. Pohjoisessa kulki pitkä lumiharjanne ja ihan sen juurella siinsi, päättäen pilvistä ylhäällä ja vihertävästä ruohosta alhaalla, laaja järven pinta. Rivi kumpuja varjosti järveä, niin ettei sitä selvästi erottanut.
Menin taas alas ja jatkoimme matkaamme syvän ja höllän lumen läpi solan toista rinnettä pitkin. Leiriydyimme eräässä rotkossa, noin 148 m. tasangon yläpuolella. Vaikka nyt jo olin tottunut kulkemaan korkeilla ylängöillä, oli kuitenkin tämä matka n. 5,940 m. korkeudella niin vähentänyt voimiani, että yhden yön lepo olisi ollut erittäin tervetullut.