Mutta vieläpä hän näyttää heille!
Ylemmät viranomaiset eivät tosin sallineet hänen kiertokirjeessä kehoittaa alaisiansa virkamiehiä muuttamaan nimensä — mutta viis siitä! Viraston päälliköllä on käytettävinään muitakin keinoja, joilla hän voi heitä "valistaa".
Niin kauniilta kaikuvia, vanhoja nimiä, kuin hänen, he tosin eivät saa, mutta eivätpä he olekaan eteväin, vanhojen perheitten jäseniä, vain tuommoisia nousukkaita, heille kyllä kelpaa tavallinenkin nimi.
Sillä yhtä paljon kuin Ösfalvy harrasti nimenmuuttamista, yhtä vähän hän piti siitä, että otettiin "historiallisia", ylhäisten vanhain perheitten nimiä. Humadyen, Kállayen ja muitten vanhain nimien lisääntymistä sillä lailla hän ei ensinkään kärsinyt. Eikä hän aivan ilman huoletta lukenut nimenmuutosluetteloja. Entä jos jonkun päähän pöllähtäisi muuttaa nimensä Ösfalvyksi! Ja sattumus jonakin päivänä veisi hänet yhteen jonkun "uuden" Ösfalvyn kanssa… Jumala varjelkoon! Sellainen yllätys ei olisi hänelle mieleen,
Lisääntykööt Feketet, Kovácsit, Kisit, Németit … mutta älköön kajottako vanhoihin nimiin! Niihin, joitten omistajista tulee kamariherroja.
Näitä tämmöisiä hän usein toi esiin, mutta kerran hän siihen odottamatta lisäsi, että vastedes hän suosittaa vain unkarinnimisiä virassa ylennettäviksi. Se, jolla ei ole unkarinkielinen nimi, ei tule "avanceraamaan!"
Kun virkamiehet kauhusta jähmettyen töllistelivät häneen, purskahti Ösfalvy kovaan nauruun.
— Niin, niin, hyvät ystävät, se on varma se! Jos syömme Unkarin valtion leipää, niin osoittakaamme itsemme myöskin sen kunnian ansainneiksi!
Sanoi ja läksi pois.
Pitäkööt hyvänään! Hänpä näyttää, että ilman kiertokirjettäkin käypi virallisesti vaikuttaminen ja hän on sitä kaikella voimalla tekevä.