Sana synnyttää sanan ja kaunis, solakka nainen kertoo että hänellä ei ole onnea kanarilintuihin nähden; hänellä oli ollut niitä jo kaksi, mutta toisesta tuli ilmi että se kuuluu heikkoon rotuun eikä siis laula, toinen taas tuli kipeäksi ja kuoli. Mutta hän kovasti haluaisi sellaista lintua. Hänen asuntonsa on tyhjä, hiljainen, ikävä. ("Huvitus ei olekaan lesken asia", ajattelee räätälin vaimo). Ellei parketin ja huonekalujen paukahdus joskus keskeyttäisi hiljaisuutta, luulisi olevansa haudassa.
Pian hierottiin kauppaa; kaunis, solakka nainen tarjosi hyvän hinnan ja räätälin vaimo oli, vaikka raskaalla mielellä, kuitenkin valmis luopumaan lintusesta. Pieni laulaja muutti jo iltapäivällä komeaan katuasuntoon.
Asunnon kera muuttui häkkikin.
Mihin katositkaan sinä viheriäksi maalatusta puusta ja yksinkertaisesta rautalangasta tehty pieni, jokapäiväisen mallin mukainen häkki? Sinun tulikin hävetä tuon uuden ihanan häkin rinnalla! Se ei riipu seinällä, se seisoo telineellä, omalla eri telineellään; puun sijassa on siinä merenruokoa, rautalangan korvaa messinki. Ja kuinka mukava sitten, mukavammasti kanarilintu ei saata asua. Viisi puikkoa on asetettu leposijaksi; katosta riippuu alas pieni rengas; kuinka hauskalta tuntuneekaan hyppiä puikolta puikolle ja sitten keinua renkaassa! Mainiointa oli kumminkin kylpylaitos. Uudenaikuista asuntoa ei voi ajatella ilman kylpyhuonetta — uudenaikaista lintuhäkkiä vielä vähemmän. Toimellinen emäntä oli asettanut häkkiin punaiseksi maalatusta vaskesta tehdyn pienen kylpyammeen, jotta sen asukas ei kärsisi mitään puutetta.
Joka asuu tällä tavoin, sen täytyy arvonsa mukaisesti elääkin.
Missäpä lintu voi osoittaa ylellisyyttä? Sen yksinkertainen olemus sallii sitä vain ravintoon nähden.
Tuolla räätäliläisten luona sinua, pieni kanari, ei tosiaankaan pidetty liioin kehuttavassa ruoassa. Sait kyllä annoksesi hampunsiemeniä, mutta ei minkäänlaista "extra" pistetty rautalankojen väliin — korkeintaan suurina juhlapäivinä palanen porkkanaa. Nyt ei ainoastaan ruokakupista hymyile vastaasi hyvää syötävää, vaan häkkisi raoista houkuttelee kaikenlaiset herkkupalat, niinkuin sokeria, omenaa, härkkiä…
Et suotta ole tenoristi lintujen joukossa — teuoristeilla on hyvä olo tähän maailman aikaan. Toivon että sinäkin olet tyytyväinen…
Eipä vain, loistosta huolimatta näyttää siltä kuin tuossa pienessä talossa ei olisi hyvä olla.
Jo on neljäs päivä eikä lintu vielä ole edes äännähtänytkään. Siitä asti kuin uuteen asuntoonsa muutti on hän tullut kuin mykäksi. Kaunis, solakka nainen seisoskelee siellä päivät pääksytysten, kehottaa, hyväilee, mielittelee häntä kaikin tavoin, mutta tuota pientä houkkiota ei käy mitenkään saaminen laulamaan. Alussa hän luuli vaitiolon syyksi pelkuruutta, tottumattomuutta uuteen häkkiin ja ympäristöön, mutta nyt on jo neljäs päivä ja tuo oikullinen lintu vielä nytkin istua kököttää liikkumatonna yhdellä puikollaan. Ainoastaan suurin nälkä ja jano saattavat pakottaa sitä hypähtämään alas ruokakupille, ja kun hänen hallitsijattarensa pistää häkkiin sormensa ja tahtoo veikostella hänen kanssaan taikka tulee liian likelle häkkiä, tekee lintu mitä hurjimpia lentoyrityksiä häkissä.