— Eläköön surkea unkarilainen, eläköön! —kajahti illallispöydästä ja eläköön-huutoa seurasi uuden sampanjapullon paukahdus.
KOMISIONI.
Löytyy luonnossa lakeja, joita sopii epäillä, vaan kuitenkin on olemassa yksi epäilemätön, järkähtämätön laki, se nimittäin, että jos pääkaupunkilaisella on maalaistuttavia, nämät vallan varmaan kunnioittavat häntä komisioneilla eli toimenannoilla. Maaseutulainen ei katso pääkaupunkilaista muuksi kuin komisariukseksi, jolla lyhintä tietä ja suurimmalla maksunsäästöllä eli pienimmällä kustannuksella saattaa toimittaa ostoksensa taikka suorittaa minkä nimellistä tehtävää hyvänsä. Pestissä asuva on maaseutulaisen silmissä toimeenpaneva viranomainen, sillä "teillä siellä pääkaupungissa" ei muutenkaan ole mitään työtä, "te siellä Pestissä" ehditte kaikkiin, "te pestiläiset" paraiten tiedätte, mitä ja mistä saapi ostaa halvalla ja hyvää sanalla sanoen, me pestiläiset emme ole muuta kuin kauppapuotien edessä vetelehtivää, kuljeksivaa, pasteerailevaa joutoväkeä, joitten oikeastaan pitäisi olla erittäin kiitolliset maalaistuttavillemme siitä, että he valmistavat meille tilaisuutta käyttää aikaamme hyödyllisesti ja opettavaisesti. Kiittämätön pestiläinen, joka pelonalaisena avaat jokaisen maaseudulta tulleen kirjeen ja tuskallisella aavistuksella luet siinä ilmi tuotuja ystävyyden tunteita, hyvin tietäen, että lopuksi kirjeenkirjoittaja rohkealla käänteellä lähettää sinut Alter & Kis'in, Lutvikki Posner'in tahi jonkun muun tunnetun firman luokse! Sinä tietysti et aavistakkaan, että maalaisystäväsi tarkoittaa parastasi ja tahtoo pitää huolta jostakin huvituksesta, jolla saatat edes vähäisen lyhentää työttömyydestä pitkäksi ja ikäväksi käyvää aikaasi.
"Komisioni" on yleinen nimitys niitten kaikenlaisten toivomusten ja halujen merkitsemistä varten, joitten on tapa ilmaantua maaseutulaisten tarpeissa. Komisionit ovat tuhatlajisia, niinkuin niitten lähettäjätkin.
Setä X'ltä on kansi lohjennut piipunpesästä. Tämän merkillisen tapauksen johdosta saapuu ennen pitkää pieni paketti veli Y'lle. Tämä rientää postiin siinä toivossa, että on tullut joku lahja. Katkera pettymys! Paketissa on vaan vanha, merenvahainen, tupakalta löyhkäävä piipunpesä, joka on kultasepälle korjattavaksi vietävä.
Ylioppilas odottaa kärsimättömästi kuukauden loppua, jolloin hänen on tapa saada rahoja kotoa. Menettäessään viimeisen floriininsa kahvilassa biljardipeliin, käy hänen luonaan postiljooni, jättäen palvelustytölle sen tiedon, että nuorelle herralle on tullut rahakirje, joka saadaan häneltä k:lo 8-9 välillä postihuoneesta. Rakastunut ei koskaan niin suloisesti ikävöiden ja säntilleen ole saapunut sovitulle yhtymäpaikalle, kuin ylioppilaamme postihuoneesen määrätyllä ajalla. Sydän sykähdellen hän allekirjoittaa kuitin, repäisee sitten auki kirjeen, mutta — voi! rahaa-lähettävän isän käsiala ei hymyile siitä hänen vastaansa, vaan naapurisedän, joka pyytää häntä ensi postissa lähettämään kukansiemeniä.
Zsuzsika menee miehelään pääkaupunkiin. Kyyneliä vuodattaen hän lähtee kodistaan, vieden mukanaan onnentoivotuksia ja — komisioneja. Hänen sisarensa kirjoitti muistiin koko suvun komisionit: pikku Gyulalle talvivaatteet, Bélalle ruoska, Kláralle tusina valokuvia, Ferille revolveri, Imrelle kalenteri, Czilille hankkia tieto missä kartiineja paraiten pestään, Julille urkkia mistä parasta hammaspulveria saadaan, Kálmánille naula turkkilaista tupakkaa, Arankalle tiedustella mitä vanhasta pianosta annetaan, jos sen tahtoo vaihtaa uuteen, Pali sedälle tilata sanomalehtiä … kynäni väsyy kirjoittamasta kaikkea, mitä sisaren pitkän pitkään luetteloon on merkitty.
Joskus katkeevat hellimmätkin siteet, ystävyys laimenee aikaa myöten, tuttavuus haihtuu, rakkaus sammuu, mutta se, joka saattaa vanhat tunteet uudestaan hereille, taas kutoo ratkenneet siteet yhteen, se on komisioni.
Olet lukenut iltalehtesi ja lepäät mukavassa nojatuolissasi, antaen ajatuksesi liidellä sinne tänne. Koputus ovella, talon vartija astuu sisään, kädessä kirje. Käsiala päällekirjoituksessa tuntuu tutulta, olet sen joskus nähnyt, et enää muista milloin ja missä. Avaat kirjeen, katsahdat allekirjoitusta, "Zakariás Pipaszár".
Zakariás Pipaszár! Tämä nimi johtaa muistisi kouluaikoihin, sinä kerran löylytit kelpo lailla erästä Sakari Pipaszária, hän antoi sinut ilmi rehtorille ja puolen vuorokauden aresti, levolle pyhitettynä sunnuntaipäivänä, sovitti tämän oman käden oikeutesi. Sakari raukka, mikähän lie hänestä tullut? Kahteen vuosikymmeneen et ole kuullut hänestä mitään. Nyt hän kääntyy puoleesi, sinä rupeet levottomalla mielellä kirjettä lukemaan. Sakari kirjoittaa olevansa notarius eräässä maakylässä, mutta yhä seuraavan kohtaloasi suurella mielihartaudella. Äskettäin hän oli virallisessa lehdessä lukenut sinun tulleen ylennetyksi virassa ja tällä tavoin saanut tietää sinun vielä olevan elossa ja asuvan pääkaupungissa. Hänellä on veljenpoika, suuri hulivili, joka ei viitsi lukea ja sen vuoksi on eroitettu koulun kolmannelta luokalta. Mutta poika on nero, häntä suuresti miellyttää piirustaminen, milloin vaan saa kynän tahi vaikkapa vain hiilen käteensä, rupee heti kuvaamaan ihmispäitä, jopa puitakin ja kotieläimiä, niinkuin esim. aaseja, suurella kätevyydellä. Semmoisen kyvyn hunningolle jättäminen olisi vahinko isänmaalle, joka ei ole liioin rikas neroista, ja sentähden on päätetty laskea ylempänä mainittu hulivili isänmaan alttarille. Lähettävät hänet sen vuoksi pääkaupunkiin ja, luottaen tunnettuun ystävällisyyteesi ja avuliaisuuteesi sekä vaikutusvoimaasi, ohjaavat suoraan sinun luoksesi sillä pienellä pyynnöllä, että suosiollisesti hankkisit hänelle niin suuren stipendin kuin mahdollista maalaustaiteen oppimista varten. Vakuuttaen erinomaisesta kunnioituksestaan todellinen ja uskollinen vanha ystäväsi Zakariás.