— En huoli siitä! — huudahdin ja voimatta enää kauemmin tunteitani hillitä lankesin epätoivoissani Leon kaulaan:
— Minkätähden et enää minua rakasta? Hyvä Jumala! Mikset mua enää rakasta?
— Mistä sinä sen päätät? — kysyi hän hellästi, laskien kätensä kaulani ympäri.
— Miksi sitä kysyt, tiedäthän sen kyllä. Älä teeskentele! — vastasin soimaavalla äänellä.
Leo vaikeni hetkeksi, sitten kuiskasi hän kysyväisesti korvaan:
— Partako?
— Tietysti!
— Mikä partaani vaivaa?
— Sinä ajautit sen kerran yhdestä sanastani. Oi, silloin olit vielä sulhanen ja morsian sitä pyysi, nyt sitä rukoilee vain puoliso ja hänen rukouksistaan ei tarvitse lukua pitää!
Leo nousi vuoteessaan istualle, tarttui molemmin käsin päähäni, katsoi minua suoraan silmiin ja kysyi sitten hymyillen: