Isään tämä — minä myönnän sen — vähän pitkäveteinen puhe, joka tarkkaavaisuuttani kovasti rasitti, kuitenkin lienee jotain vaikuttanut, sillä hän sanoi:
— No, enhän sitä niin tarkoittanut…
Kaikki vaikenivat.
Nyt selvisi minulle koko asema.
Sentähden saattoi siis ensimmäinen ilmestymiseni niin suurta hämmästystä aikaan. Ensi kerran katsellessani huonetta, askaroitsivat useammat ympärilläni ja virkkoivat, naamat hämmästyksissä, hiljaisella äänellä: "tyttö!" Johon yksi tädeistä lisäsi: "mitähän herra siitä sanonee?"
Isää en silloin nähnyt.
Hän oli aamulla mennyt virkahuoneesensa ja häntä täytyi lähettää hakemaan, mutta isoäiti käski kamaripiian sanoa palvelijalle, että älköön hiiskuko sanaakaan tyttöydestäni. Kutsukoon vaan herran heti kotia.
Isä riensi ennen pitkää huoneesen.
Hänen ensimmäinen kysymyksensä oli: Poika kai, eikö niin?
Ei kukaan uskaltanut hänelle vastata.