"Emme", vastasi Holmes, "kuulitteko te?"
"En."
"Mitä tarkotatte sitten?"
"Oh, te kyllä olette kuullut kansan kertomuksia tuosta kummituskoirasta ja sen retkistä? Sen huutoa voi usein kuulla öisin nummella. Olisi hauska tietää, onko sellaisia ääniä kuulunut tänä iltana?"
"Me emme kuulleet mitään", vastasin minä.
"Ja kuinka selitätte tämän miesraukan kuoleman?"
"Minä otaksun, että hätä ja vaivat ovat hämmentäneet hänen aivonsa. Hän on hullun tavoin juossut edestakasin nummella, pudonnut kalliolta ja taittanut niskansa."
"Se tuntuu kaikkein todennäkösimmältä otaksumalta", sanoi Stapleton huoaten ikäänkuin helpotuksesta. "Ja mikä on teidän arvelunne asiasta, herra Sherlock Holmes?"
Ystäväni kumarsi.
"Teidän on helppo tuntea ihmisiä", sanoi hän.