"Jalanko nummen yli?"
"Niin."
"Mutta siitähän juuri olette niin usein varottanut minua."
"Tällä kertaa voitte tehdä sen vaaratta. Ellen luottaisi niin suuresti hermoihinne ja rohkeuteenne, niin en teitä siihen kehottaisi, mutta on suurimmassa määrin tärkeää, että palaatte jalan."
"Teen sitten niin."
"Ja jos henki on teille kallis, niin älkää lähtekö mitään muuta polkua, kuin sitä, joka johtaa suoraan Merripit Housesta Grimpen Roadiin ja joka on suorin."
"Teen aivan niin kuin sanotte."
"Se on oikein. Tahdon kernaasti lähteä täältä niin pian kuin suinkin aamiaisen jälkeen, ehtiäkseni Lontooseen jo iltapäiväksi."
Nämä aikeet hämmästyttivät minua suuresti, vaikka muistinkin Holmesin edellisenä iltana sanoneen Stapletonille, että hän viipyisi täällä vain päivän. En ollut kumminkaan tullut ajatelleeksi, että hän tahtoisi ottaa minut mukaansa, enkä myöskään ymmärtänyt, kuinka oli mahdollista, että me molemmat olisimme poissa tuosta tilaisuudesta, jota hän itse piti niin tärkeänä. En voinut kumminkaan muuta kuin sokeasti totella. Otimme senvuoksi jäähyväiset alakuloiselta ystävältämme ja parin tunnin päästä olimme Coombe Traceyn asemalla, josta palautimme vaunut. Muuan pieni poika odotti meitä asemasillalla.
"Käskettekö jotain?" kysyi hän Holmesilta.