"Ja hän vaati teitä vannomaan, että te ette kenellekään sanoisi pyytäneenne yhtymystä sir Charlesin kanssa?"
"Niin juuri hän teki. Hän sanoi, että tämä kuolemantapaus oli täydelliseen pimeyteen verhottu, ja että minua varmaan epäiltäisiin, jos tuo asia tulisi tunnetuksi. Hän pelotti minut vaikenemaan."
"Sen kyllä uskon. Mutta teillä oli epäilyksenne?"
Hän epäröi ja katsoi alas.
"Minä tunsin hänet", sanoi hän. "Mutta jos hän olisi ollut minua kohtaan rehellinen, en koskaan olisi rikkonut hänelle antamaani lupausta."
"Minusta te itse asiassa olette päässyt onnellisesti tästä jutusta", sanoi Sherlock Holmes. "Hän on ollut teidän vallassanne, mutta hän on sen tiennyt, ja te olette kumminkin elossa. Te olette muutamia kuukausia kulkenut aivan kuilun partaalla. Ja nyt täytyy meidän jättää hyvästi, rouva Lyons. Luultavasti ei kumminkaan viivy kauan, ennenkuin taas saatte kuulla meistä."
"Tätä tapausta koskevat seikat alkavat keskittyä, ja vaikeudet haihtuvat kuin sumu", sanoi Holmes minulle seisoessamme odottamassa Lontoon pikajunan tuloa. "Piakkoin saatan yhtenäisessä kertomuksessa tehdä selkoa tästä rikoksesta, joka on merkillisimpiä ja kauheimpia, mitä meidän päivinämme on tehty. Rikosasiain aikakirjain tutkijat muistavat samanlaisen tapauksen sattuneen Grodnossa Vähävenäjällä vuonna 1866, ja sitäpaitsi ovat nuo Andersonin murhat Pohjois-Caroliinassa huomattavat, mutta tällä on kumminkin aivan omituiset tuntomerkkinsä. Vielä ei meillä ole mitään varmaa esitettävää tuota kavalaa miestä vastaan, mutta erehtyisin suuresti, ellei meillä olisi sitä ennenkuin menemme levolle tänä iltana."
Lontoon pikajuna syöksähti nyt asemalle, ja pieni, jäntevä mies, jonka ilme hieman muistutti verikoiraa, tuli heti esiin eräästä ensi luokan vaunusta. Puristimme hänen kättänsä, ja minä huomasin selvään Lestraden tavasta katsella ystävääni, että hän nyt oli oppinut tuntemaan hänen arvonsa.
"Onko asia merkillinen?" kysyi hän.
"Merkillisin moneen vuoteen", vastasi Holmes. "Vielä on jäljellä kaksi tuntia ennenkuin meidän tarvitsee tuumia lähtöä. Me voimme kernaasti käyttää niitä hankkiaksemme itsellemme päivällistä, ja sitten, Lestrade, puhdistamme me teidän keuhkonne Lontoon sumusta antamalla teidän hengittää Dartmoorin raitista yöilmaa. Vai niin, ettekö ennen ole ollut täällä? Sitten luulen, että te ette koskaan tule unohtamaan ensimmäistä käyntiänne."