"Esimerkiksi aivokuumeeseen?" lisäsi valtiomies katsahtaen kysyvästi
Holmesiin.
"Sitä en ole sanonut", vastasi Holmes ehdottomalla tyyneydellä. "Nyt, lordi Holdhurst, olemme jo liiankin kauan kuluttaneet teidän kallista aikaanne ja sanomme teille hyvästi."
"Minä toivotan teille onnea yrityksessänne, olkoon rikollinen kuka tahansa", vastasi ylimys kumartaen meille ovellaan.
"Ylväs mies", sanoi Holmes tullessamme Whitehalliin, "mutta hänen on vaikea elää asemansa mukaan. Hän ei ole rikas ja hänellä on paljon yhteiskunnallisia velvollisuuksia. Huomasithan, että hänen saappaansa olivat puolipohjatut? Ja nyt Watson, en kauemmin tahdo pidättää sinua sairaittesi luota. Minä en tässä asiassa tee enempää tänä päivänä, ellen saa vastausta ilmotukseeni. Hyvin kiitollinen kumminkin olisin, jos huomenna tulisit seurassani Wokingiin samalla junalla kuin tänään."
Sopimuksen mukaan saavuin seuraavana aamuna asemalle, ja me matkustimme yhdessä Wokingiin. Hän ei sanonut saaneensa vastausta ilmotukseen, eikä mitään muutakaan selvyyttä ollut tullut tähän salaperäiseen juttuun. Hän osasi milloin tahtoi, tehdä kasvonsa yhtä liikkumattomiksi kuin minkään intiaanin kasvot konsanaan, enkä siis nytkään voinut hänen ulkomuodostaan päättää, oliko hän tyytyväinen asiain tilaan vai eikö. Hän keskusteli, mikäli muistan, Bertillonin mittausjärjestelmästä ja ilmasi lämpimän ihailunsa tuota ranskalaista tiedemiestä kohtaan.
Tapasimme sairaan yhä saman innokkaan hoitajattaren huostassa, ja hän tuntui melkoista paremmalta tänään kuin eilen. Hän nousi helposti sohvalta ja tervehti meitä lämpimästi, kun astuimme sisään.
"Mitä uutta?" kysyi hän innokkaasti.
"Minun kertomukseni on, niinkuin luulinkin, kielteistä laatua", sanoi Holmes. "Minä olen puhutellut Forbesia ja olen puhutellut enoanne, ja sitäpaitsi ryhtynyt eräisiin tutkimuksiin, jotka kumminkin tuskin vievät mihinkään tulokseen."
"Ette siis ole menettänyt rohkeuttanne?"
"En suinkaan."