"Mistä sen tiedätte?"
"Koska tuhkaa kaksi kertaa oli pudonnut hänen sikaristaan."
"Erinomaista. Tässä meillä on mieleisemme ammattiveli, Watson. Mutta merkit, jäljet?"
"Hän oli itse polkenut ristiin rastiin tuon pienen hietikon. Muita jälkiä en voinut havaita."
Sherlock Holmes löi kädellä polveensa nähtävästi tyytymättömänä.
"Olisinpa vain ollut siinä!" sanoi hän. "Tämä tapaus on aivan tavattoman merkillinen ja tarjoaa runsaita mahdollisuuksia tieteelliselle asiantuntijalle. Tuota pientä hietikkoa olisin lukenut kuin avattua kirjaa, mutta nyt on sade sen turmellut ja joukko uteliaita talonpoikia puukengillään sitä polkenut. Tohtori Mortimer, tohtori Mortimer, miksi ette kutsunut minua? Te saatte vastata paljosta."
"Minä en olisi voinut kutsua teitä ilmaisematta koko asiaa, ja minä olen sanonut teille, miksi en sitä tahdo. Sitäpaitsi — niin, sitäpaitsi —"
"Miksi epäröitte?"
"Löytyy ala, jossa terävinkin ja kokeneinkin salapoliisi joutuu ymmälle."
"Tarkoitatte, että asia on ylenluonnollinen."