Olimme nousseet ylös lähteäksemme, kun Baskerville huudahti ilosta, hyökkäsi erääseen nurkkaan ja veti kaapin alta esiin ruskean saappaan.
"Kas tässä se on!" huudahti hän.
"Toivokaamme, että kaikki teidän vaikeutenne yhtä helposti selviävät!" sanoi Sherlock Holmes.
"Mutta se on kovin kummallista", huomautti tohtori Mortimer. "Ennen ateriaa hain joka paikan tässä huoneessa."
"Ja sen tein minäkin", sanoi Baskerville, "joka ainoan tuuman minä tarkastin."
"Ja silloin ei saapasta täällä ollut."
"Siinä tapauksessa on tarjoilija luultavasti tuonut sen tänne meidän syödessämme."
Saksalainen kutsuttiin sisään, mutta ei sanonut tietävänsä mitään asiasta, joka pysyi selittämättömänä. Siten oli vielä yksi salaperäinen tapaus liittynyt useihin entisiin samankaltaisiin, vaikka näennäisesti arvottomiin seikkoihin, jotka olivat niin tiheään toisiaan seuranneet. Lukuunottamatta kamalaa kertomusta sir Charlesin kuolemasta, oli viime päivinä sattunut jakso selittämättömiä tapauksia: ensin tuo painettu kirje, sitten mustapartainen urkkija vaunuissa, sitten uuden ruskean saappaan katoaminen, sitten sama kohtalo vanhalle mustalle saappaalle ja viimeksi edellisen löytyminen. Holmes istui äänettömänä minun rinnallani ajaessamme takasin Baker Streetille, ja hänen rypistetyt kulmakarvansa ja kasvojen terävä ilme ilmottivat minulle, että hän, niinkuin minäkin, koetti sommitella niitä puitteita, joiden sisään kaikki nämä näennäisesti hajanaiset seikat sopisivat. Koko iltapäivän ja myöhäiseen iltaan istui hän ajatuksissaan.
Vähän ennen päivällistä tuotiin meille kaksi sähkösanomaa. Ensimmäinen kuului:
"Olen juuri saanut tietää, että Barrymore on Baskerville Hallissa.
— Baskerville."