"Te tunnette sen siis hyvin?"
"Olen asunut täällä vain kaksi vuotta, ja seudun vanhat asukkaat pitävät minua uutena tulokkaana. Muutimme tänne vähän senjälkeen, kun sir Charles oli ottanut tilan haltuunsa, mutta minun intoni ulkoilmassa kuljeksimiseen sai minut tutkimaan koko ympäristön, enkä luule monen tuntevan sitä paremmin."
"Onko se sitten niin vaikeasti selville saatavissa?"
"Niin se todella on. Näettekö esimerkiksi pohjosessa päin tuota suurta tasankoa, jota nuo omituisen muotoset kalliot rajottavat? Huomaatteko siinä jotain erikoista?"
"Minusta näyttää, että siinä olisi hauska kulkea ratsain hyvällä hevosella."
"Siltä voi näyttää, ja se luulo on maksanut monelle hengen. Näettehän nuo kirkkaan viheriät täplät, jotka pistävät silmään kaikkialla?"
"Kyllä, näyttää siltä, kuin maanlaatu niissä paikoin olisi viljavampaa kuin muualla nummella."
Stapleton nauroi.
"Siinä on niinsanottu Grimpenin suo", sanoi hän. "Yksikin askel syrjään tuottaa kuoleman ihmisille ja eläimille. Eilen viimeksi näin yhden nummella käytetyistä pienistä hevosista vajoavan sellaiseen reikään. Se ei päässyt enää ylös. Kauan näin sen pään kohoavan liejukuopan yli, mutta sinne se lopuksi upposi. Kuivanakin vuodenaikana on vaarallista kulkea suon yli, mutta syyssateitten aikaan on vaara vielä paljoa suurempi. Minä voin kumminkin kulkea siellä jokapaikassa ja päästä hengissä takasin. Mutta mitä tuo on? Taaskin näkyy yksi noita onnettomia pieniä hevosia joutuneen turmioon!"
Jotain ruskeaa kieri ja pyristeli pinnaltaan vihreässä liejussa, sitten kohosi äkkiä esiin pitkä, tuskallisesti ojennettu kaula, ja kamala huuto kaikui nummen yli. Se sai vereni jähmettymään kauhusta, mutta seuralaiseni hermot olivat varmaankin lujemmat kuin minun.