"Tämä on merkillinen paikka", sanoi hän.
"Mitä tuo sitten oli?"
"Talonpojat sanovat Baskervillen koiran noin ulvovan saalista. Olen kyllä kuullut sen pari kertaa ennenkin, mutta en koskaan niin selvään."
Minä katselin kauhun ja vavistuksen tunteilla ympärilläni paisuilevaa tasankoa vihreine täplineen ja mehukkaine vesikasvineen. Laajalla aukealla ei liikkunut mitään muuta kuin pari korppia, jotka huusivat äänekkäästi eräällä kallionkielekkeellä takanamme.
"Mutta te olette sivistynyt mies", sanoin, "ettekä mahtane ottaa osaa sellaiseen taikauskoon? Minkä luulette saavan aikaan tuollaisen äänen?"
"Omituisia ääniä kuulee joskus suoperäisillä seuduilla. Ne syntyvät liejun laskeutumisesta, tai veden nousemisesta, tai jostakin muusta senkaltaisesta syystä."
"Ei, ei, se oli elävä ääni."
"Niin, sekään ei ole mahdotonta. Oletteko koskaan kuullut kaulushaikaran huutoa?"
"En koskaan."
"Se on hyvin harvinainen lintu, nyttemmin melkein hävinnyt Englannista, mutta nummella on kaikki mahdollista. En todellakaan kummastuisi, jos saisin tietää, että äskeinen ääni oli viimeisen kaulushaikaran huuto."