Kumminkin täytyi löytyä joku oikotie, vaikka en sitä tuntenut, sillä ennenkuin olin ehtinyt maantielle, sain nähdä neiti Stapletonin istumassa suurella kivellä polun vieressä. Hänen poskillaan oli rasituksen tuottama helakka väri, ja hän painoi kättään kylkeensä.
"Minä olen juossut minkä voin, ehtiäkseni teidän tiellenne, tohtori Watson", sanoi hän. "En joutanut edes panemaan hattua päähäni. Minä en voi kauan viipyä täällä, sillä silloin huomaa veljeni, että olen poissa. Tahdon vain sanoa, että valitan erehdystäni pitäessäni teitä sir Henrynä. Unohtakaa, jos voitte, mitä silloin sanoin, sillä se ei ensinkään koske teitä."
"Mutta minä en voi sitä unohtaa, neiti Stapleton", sanoin minä. "Olen sir Henryn ystävä, ja hänen menestyksensä on minulle tärkeä. Sanokaa, miksi niin innokkaasti tahdoitte, että sir Henry ensi tilassa palaisi Lontooseen?"
"Se oli vain naisellinen mielijohde, tohtori Watson. Kun opitte tuntemaan minut paremmin, huomaatte kyllä, etten aina voi selittää syytä sanoihini tai tekoihini."
"Te ette minua eksytä. Minä muistan hyvin äänenne värähdyksen ja silmienne ilmeen. Minä pyydän teitä, neiti Stapleton, olemaan suora, sillä tulostani asti on kuin minua varjot ympäröisivät. Elämä on tullut samanlaiseksi kuin tuo Grimpenin suo vihreine täplineen, joihin voi upota, ellei joku neuvo tietä. Sanokaa nyt, mitä tarkoititte, ja minä lupaan viedä varotuksenne sir Henrylle."
Epätietoisuuden ilme väikkyi hetken hänen kasvoillaan, mutta hänen katseensa oli jälleen tullut kovaksi, kun hän vastasi.
"Te liiottelette asiaa, tohtori Watson", sanoi hän. "Veljeäni ja minua liikutti suuresti sir Charlesin kuolema. Me tunsimme hänet hyvin, sillä hän käveli usein ja mielellään nummen yli meidän luoksemme. Tuo tarina sukua vainoovasta kirouksesta oli häneen syvästi vaikuttanut, ja kun tuo surkea tapaus sitten sattui, luulin minä, niinkuin lienee luonnollistakin, että jotain syytä ehkä sittenkin löytyi hänen pelolleen. Tulin senvuoksi levottomaksi, kun vielä yksi suvun jäsen aikoi asettua tänne; ja tunsin, että häntä pitäisi varottaa uhkaavasta vaarasta. Sitä minä tarkotin — en mitään muuta."
"Mutta mikä tämä vaara sitten on?"
"Tunnettehan te tarun koirasta?"
"Minä en usko sellaisia tuhmuuksia."