"Toisinaan, mutta ei niin ankaria kuin nyt. Näyttää siltä kuin vaara — mitä laatua se sitten lieneekin — tulisi yhä uhkaavammaksi, jota enemmän aika kuluu. On kauheaa. John, kun miekka riippuu pääni päällä, ja vielä paljoa kauheampaa minulle, koska en voi aavistaakaan miltä taholta onnettomuus tulee."
"Rakas Gabriella", sanoin minä, tarttuen hänen käteensä ja vetäen hänet lähelleni, "katso tätä kaunista maisemaa ja tuota laajaa sinervää mertä. Eikö kaikki ole rauhaisaa ja kaunista? Näissä punakattoisissa ja yksinkertaisissa hökkeleissä asuu jumalisia ihmisiä, jotka tekevät ahkerasti työtä eivätkä vihaa ainoatakaan olentoa. Seitsemän peninkulman päässä on iso kaupunki, jolla on käytettävinään kaikki sivistyskansain lainvalvontakeinot. Kymmenen peninkulman päässä tästä on rykmentti sotaväkeä linnaleirissä ja sähkösanoman lähettämällä voi saada apua kokonaiselta sotilaskomppaniialta. Nyt minä kysyn sinulta, luuletko todellakin jonkun vaaran uhkaavan teitä tässä syrjäisessä paikassa, kun meillä on niin pikaista apua saatavissa. Sinähän uskot ettei tällä vaaralla ole mitään tekemistä isäsi terveydentilaan nähden?"
"Minä olen ihan varma siitä. On totta että tohtori Easterling Straenraerista kävi pari kertaa hänen luonaan, mutta hän oli ainoastaan vilustunut. Minä voin vakuuttaa sinulle ettei vaara tule siitä suunnasta." °
"Siinä tapauksessa voin minä vakuuttaa sinulle että vaara on ainoastaan kuviteltua", sanoin minä nauraen. "Häntä vaivaa merkillinen yksinäisyysraivo tai kiusaavat häntä harhanäyt."
"Onko isäni yksinäisyysraivo voinut aiheuttaa veljeni harmaat hiukset ja äitini surkastuneen olennon?"
"Epäilemättä", vastasin minä. "Kenraalin levottomuus ja ärtyisyys, joka tietysti on jatkunut pitkiä aikoja, on voinut tehdä tämän vaikutuksen heidän tunteekkaisiin luonteisiinsa."
"Ei, ei", vastasi hän surullisesti ja pudisti päätänsä. "Minullakin on ollut syytä olla huolissani hänen levottomuudestaan ja ärtyisyydestään, mutta ne eivät ole tehneet minuun samaa vaikutusta. Erotuksen meidän välillä tekee se tosiasia että he tietävät tuon kauhean salaisuuden ja minä olen tietämätön siitä."
"Perhekummituksia ei meidän aikaan enää ole. Ne kuuluvat menneisyyteen. Henkiolennot eivät ketään vainoa. Me voimme siis sen asian kokonaan syrjäyttää. Kun sen olemme tehneet, niin mitä sitten on jälellä? Usko minua, koko salaisuus on siinä että Indian kuumuus on koskenut hänen aivoihinsa."
En tiedä mitä Gabriella aikoi vastata, sillä samassa silmänräpäyksessä säpsähti hän ikäänkuin olisi kuullut jonkun epäilyttävän äänen. Kun hän hämmästyneenä katsoi ympärillensä, huomasin minä että hänen kasvonsa kalpenivat ja että hänen silmänsä suurenivat kauhistuksesta.
Minä seurasin hänen katseensa suuntaa ja tunsin äkkinäisen vavistuksen, kun huomasin kasvot, jotka pistäytyivät esiin puun takaa ja katsoivat meihin — kasvot, jotka olivat vihasta ja suuttumuksesta kierossa, niin pian kuin mies, joka oli kasvojen omistaja, havaitsi että hänet oli huomattu, tuli hän meitä vastaan. Silloin näin että mies oli itse kenraali. Hänen partansa nousi raivosta ja hänen syvälle painuneet silmänsä loistivat raskasten silmälautain alta pirullisella välkkeellä.