"Mutta minä kyllä uskon että me täällä voimme viettää muutamia hauskoja hetkiä, ja mahdollista myös on että tämä seutu meitä huvittaakin. Eikö tämä nuori mies ole sen miehen poika, miehen, jota Indian bramiinit kunnioittavat hänen oppinsa tähden, ja jonka nimi on James Hunter West?"
"Kyllä, isäni on todellakin tunnettu sanskritkielen taidostaan", vastasin minä hämmästyneenä.
"Semmoisen miehen läsnäolo muuttaa erämaan kaupungiksi", huomautti muukalainen hitaasti. "Viisaan miehen merkitys sivistykselle on paljoa suurempi kuin peninkulman pituiset alat muurisavea ja tiiltä. Isänne on tuskin niin syvämietteinen kuin herra William Jones tai niin yleiskäsitteinen kuin parooni von Hommer Purgstall, mutta hän yhdistää itseensä moniaita heidän eteviä ominaisuuksiaan. Te voitte kumminkin minun puolestani tervehtiä häntä ja sanoa että hän on erehtynyt siinä suhteessa että on luullut löytäneensä yhdenmukaisuutta samojeedin- ja tamulinkielten sananmuodostuksessa."
"Jos te kunnioittavat meidän paikkakuntaa viipymällä täällä jonkun ajan, on isäni pahoillaan, jos ette käy häntä tapaamassa", vastasin minä. "Hän edustaa kartanonherraa tällä paikalla ja te tiedätte hyvin, että talonhoitajan etuoikeutena skotlantilaisen tavan mukaan on vierastaa hänen läheisyydessään oleskelevia arvokkaita vieraita."
Minä esitin kutsumukseni, vaikka perämies varoitukseksi nykäsi minua käsivarresta. Hänen pelkonsa oli kuitenkin tarpeetonta, sillä muukalainen pudisti päätään merkiksi että hänen oli mahdoton ottaa vastaan minun vierasvaraista tarjoustani.
"Ystäväni ja minä olemme teille hyvin kiitollisia", vastasi hän, "mutta meillä on omat syymme jäädä sinne missä nyt olemme. Maja, jossa asumme, on autio ja osaksi rappeutunut, mutta me itämaalaiset olemme tottuneet olemaan vailla moniaita elämän mukavuuksia, jotka pidetään välttämättömän tarpeellisina Euroopassa, ja me uskomme lujasti sen aksioomin (yleishyväksymän) viisauteen, joka väittää että mies on rikas suhteessa siihen mitä ilman hän voi olla eikä suhteessa maailmallisiin aarteisiinsa. Eräs kalastaja hankkii meille leipää ja vihanneksia, ja me olemme saaneet kuivia heiniä, joilla makaamme. Mitä enempää viisas mies toivoisi saavansa!"
"Mutta te palelette yöllä, sillä te olette tottuneet lämpimämpään ilmanalaan", väitti kapteeni.
"Onhan mahdollista että ruumiimme toisinaan ovat kylmät. Emme ole asiaa tarkastaneet. Me kaikki kolme olemme viettäneet monta vuotta Himalajan lumiseudulla emmekä siis ole ensinkään arkaluontoisia."
"Kaikessa tapauksessa täytyy teidän sallia minun lähettää teille kalaa ja lihaa meidän ruoka-aitasta."
"Emme ole kristityitä vaan korkeamman kastin buddalaisia", vastasi hän. "Meistä ei ihmisellä ole oikeutta tappaa eläimiä ja syödä niitä. Hän ei ole lahjoittanut niille henkeä eikä ole myöskään saanut kaikkivaltiaalta käskyä ottaa niitten henkeä muulloin kuin suurimman välttämättömyyden pakosta. Emme siis voisi käyttää hyväksemme teidän lahjaa."