"Niin Charles, minä myönnän, että olette oikeassa", vastasi nuori mies hyvin liikutettuna. "Tietysti en haluaisi asettua koskaan teidän toivettanne vastaan, vaan tässä tapauksessa pelkään, että teidän hyvä sydämmenne johtaa teitä väärään. Voittehan tehdä mitä kysymyksiä vain tahdotte, vaan minä olen varma, että tästä asiasta on tuleva loppu."
Sen uskoin minäkin, sillä minullahan oli näiden ihmisten salaisuus hallussani, ja mitä toivoa voisi silloin olla, että he laskisivat minut majasta hengissä? Ja kuitenkin on elämä niin rakas, että lyhinkin aika, minkä saa hengelleen, on mieluinen, niin että kun murhaava käsi hellitti leukani, niin lampunvalo muuttui aivan kuin kirkkaaksi valomereksi. Minun pääni oli taas vapaa, ja minä katselin tutkintotuomarini omituisia, kuihtuneita kasvoja.
"Mistä olette tullut?" kysyi hän.
"Englannista."
"Vaan olette ranskalainen?"
"Niin olen."
"Milloin tulitte?"
"Tänä iltana."
"Millä tavoin?"
"Laivalla Doverista."