"Mies puhuu totta", murisi Toussac. "Minun täytyy myöntää, että hän puhuu totta. Me näimme laivan, ja joku tuotiin siitä maihin heti sen jälkeen kuin vene, jolla minut oli tuotu, lähti taas merelle."
Minä muistin nyt tuon veneen, joka oli ensimmäinen, mitä olin nähnyt Ranskan rannalla. En osannut silloin ajatella, mikä merkitys sillä on oleva minulle!
Ja nyt rupesi asianajajani kyselemään kaikellaista epämääräistä ja joutavaa, niin että Toussac alkoi murista. Tämä tutkiminen minusta näytti olevan joutavaa kujeilua, ja kuitenkin tutkijan tavassa oli jotakin intoa ja omituista jännitystä, niin että päätin hänellä olevan jonkun erityisen tarkotuksen. Hän ehkä tahtoi vain voittaa aikaa. Aikaa, mitä varten? Niin kuin aina ne, joiden hermot ovat jännityksissään jonkun äärimmäisen vaaran takia, ovat teräviä huomaamaan, niin minäkin nyt pian olin vakuutettu, että hän odottaa jotakin. Minä näin sen hänen levottomasta muodostaan, hänen taivuksissa olevasta päästään ja harhailevasta katseestaan. Hän odotti jotakin keskeytystä ja puheli, puheli, puheli voittaakseen vain aikaa. Minä olin siitä niin varma kuin olisi hän kuiskannut minulle sen salaisuutena, ja jähmettyneessä mielessäni alkoi taas vilkkua pieni lämmin toivon säde.
Vaan Toussac julmistui tästä sanatulvasta ja hän keskeytti sen kiroamalla.
"Olen jo tarpeeksi kuullut", sanoi hän. "Tällaista lapsen leikkiä varten en pannut päätäni vaaraan lähtiessäni tänne. Eikö meillä ole mitään tärkeämpää puhuttavaa kuin tästä miehestä? Luuletteko minun tulleen Lontoosta tänne kuuntelemaan vain teidän kauniita lauseitanne? Tehdään loppu tästä ja ruvetaan sitten oikeihin asioihin."
"Kernaasti minun puolestani", vastasi puolustajani. "Täällä on mainion hyvä pieni soppi, joka sopii erinomaisesti vankilaksi. Panemme hänet sinne, ja ryhdymme asioihimme. Voimmehan sitten taas jatkaa tutkintoa hänen kanssaan, kun olemme saaneet asiamme puhutuksi."
"Ja antaisimme hänen kuulla kaikki, mitä puhumme?" sanoi Lesage.
"Minä, lempo vie, en ymmärrä, mikä teitä vaivaa?" sanoi Toussac ja katsoi epäilevästi suojelijaani. "En ikipäivinä ennen ole teitä nähnyt noin arkatuntoisena, ettekä ollut noin epäilevä, kun oli kysymys Bow Streetin miehestä. Tällä miehellä on salaisuutemme hallussaan, ja hänen on kuoltava tai muuten hän ilmestyy meitä vastaan todistajana. Mitä hyötyä on suunnitelman rakentamisesta, kun sitten viime hetkessä päästetään irralleen mies, joka on kukistava meidät kaikki? Taitetaan häneltä niskat, niin asia on selvä."
Suuret karvaiset kädet tarttuivat taas minuun, vaan Lesage hyppäsi yhtäkkiä pystöön. Hän oli kalman kalpea, ja hän seisoi ja kuunteli etusormi suorana ja pää kallellaan. Tuo pitkä, kapea, hienohipeäinen käsi vapisi kuin kaisla virrassa.
"Minä kuulin jotakin", kuiskasi hän.