"Mikä julkea valehtelija", mutisi Tarp Henry.
"— lukiessani uudelleen teidän Wienissä pitämänne erinomaisen esitelmän. Tuo ihailtavan selvänäköinen esitys on mielestäni koko kysymyksen viimeinen sana. Kuitenkin siinä on muuan näin kuuluva lause:
"'Minä vastustan jyrkästi tuota sietämätöntä ja aivan dogmaattista väitettä, että jokainen olento erikseen on historiallisen rakenteensa ja sukupolvien aikana tapahtuneen hitaan kehityksensä tähden mikrokosmos!' — Ettekö tahtoisi tulevien tutkimusten tähden tarkemmin määritellä tuota lausetta? Eikö se ole hiukan liian jyrkkä? Teidän suostumuksellanne pyytäisin saada keskustella kanssanne, sillä kysymys on minulle hyvin mielenkiintoinen, ja minulla on yhtä ja toista sanottavaa, jota en voi kyllin selvästi kehitellä muuten kuin henkilökohtaisesti keskustellen. Teidän luvallanne toivon saada kunnian käydä luonanne ylihuomenna — keskiviikkona — kello yksitoista aamupäivällä.
Kohteliaimmin on minulla kunnia piirtää
Teidän nöyrä palvelijanne
Edward D. Malone."
"Kelpaako se?" kysyin riemuiten.
"Kyllä, jos omatuntonne sallii —"
"Se ei ole minua vielä koskaan pettänyt."
"Mutta mitä aiotte nyt tehdä."
"Mennä sinne. Kun olen onnellisesti päässyt hänen huoneeseensa, niin löydän kai jonkun pakotien. Voin tarvittaessa käyttää vaikkapa tunnustustakin apukeinonani. Jos hän on urheilija, voisi tämä viehättää hänen vaistojansa."