"Noo?" sanoi hän.
"Epäilemättä omituinen muodostuma", sanoin minä, "mutta minä en ole siinä määrin geoloogi, että voisin sanoa tätä harvinaiseksi."
"Harvinaiseksi!" huudahti hän. "Se on ainoa laatuaan! Aivan uskomaton! Ei kukaan ole vielä keksinyt tuollaista mahdolliseksikaan. Jatkakaa tarkasteluanne!"
Minä käänsin lehteä ja huudahdin hämmästyksestä. Siinä oli koko sivun täyttävä kuva ihmeellisimmästä eläimestä, mitä koskaan olin nähnyt. Se oli ooppiuminpolttajan uni, mielipuolen näky. Pää oli linnun, ruumis turvonneen sisiliskon, riippuvassa hännässä törröttivät piikit ja koukkuisen selän pykälämäinen reuna näytti riviin asetetuilta kukonharjoilta. Tämän eläimen edessä seisoi pieni kummallinen mies tai ihmishaamuinen kääpiö katsellen eläintä.
"No mitä sanotte tästä?" sanoi professori riemuitsevana hykerrellen käsiään.
"Tämä on ennen kuulumatonta — luonnotonta."
"Mutta mikä on hänelle antanut aiheen tuollaisen eläimen piirtämiseen?"
"Joltakin kauppamatkustajalta ostettu paloviina, sen vakuutan!"
"Vai niin, vai tuo on paras selitys, jonka te asialle keksitte."
"Niin, saanko kuulla myös teidän selityksenne, sir."