"Mr Malone, ellen erehdy", sanoi hän. "Meistähän tulee matkatoverit, eikö niin. Asuntoni on tuolla toisella puolella, Albanyssa. Ehkäpä teillä on puolituntinen minua varten; tahtoisin sanoa teille yhtä ja toista tärkeätä."
KUUDES LUKU
"Minä olin Herran ruoska."
Lordi John Roxton ja minä käännyimme yhdessä Vigo Streetille ja astuimme tuon kuulun aristokratisen variksenpesän hämärään porttisolaan. Pitkän puolipimeän käytävän päässä työnsi uusi ystäväni auki erään oven ja kiersi sähkönappulaa. Joukko lamppuja, jotka loistivat värillisten verhojen läpi, valaisi rikasvivahteiseksi suuren huoneen. Seisoessani avonaisessa ovessa katsellen eteeni sain ensimäiseksi vaikutuksen erinomaisesta mukavuudesta ja loistosta, joka yhtyi miehekkyyteen ja voimaan. Kaikkialla kävivät käsikädessä rikkaan miehen loisteliaisuus ja maku sekä nuorenmiehen piittaamattomuus ja järjestyksen puute. Lattialle oli levitetty kallisarvoisia nahkoja ja monivärisiä itämaalaisia mattoja. Maalauksia ja vaskipiirroksia, joiden suuren arvon ja harvinaisuuden minunkin tottumaton silmäni huomasi, upeili seinillä. Skitsejä nyrkkitaistelijoista, tanssijattarista ja rotuhevosista oli rinnakkain aistillisen Fragonardin, sankarillisen Girardetin ja Turnerin kuvien kera. Näiden monenlaisten koristusten lisäksi huomasin myös voitonmerkit, jotka heti toivat mieleen, että lordi Roxton oli yksi aikansa huomattavimpia ja monipuolisimpia urheilijoita ja voimamiehiä. Tummansininen ja vaaleanpunainen airo toisiinsa kiinnitettyinä puhuivat soutumestaruuksista, säiläin ja taistelukäsineitten todistaessa toista urheilulajia. Reunuksen tapaan oli seinälle asetettu komeita eläimenpäitä; niitä oli kaikista maanosista ja Lado Enclaven harvinainen sarvikuono työnsi ivallisesti huuliansa toisten ohi.
Keskellä suurta punaista mattoa oli Ludvig XIV:nnen aikuinen kultakoristeinen pöytä, ihana muinaiskalu, mutta nyt lasin jälkien ja savukkeitten turmelemana. Pöydällä oli hopeatarjotin savukekalustoineen sekä kullatussa pullossa jotakin juotavaa. Vaikeneva isäntäni täytti pari lasia. Osoitettuaan minulle tuolin ja pantuaan toisen laseista eteeni tarjosi hän minulle pitkän hienon havannan. Sen jälkeen istuutui hän minua vastapäätä ja katsoi kauan ja herkeämättä minuun ihmeellisine vilkuttavine häikäilemättömine silmineen, jotka olivat kylmät ja vaaleansiniset, aivan jääkerrostumain väriset. Savukkeestani nousevan kevyen sumun läpi näin hänen kasvojensa yksityiskohdat, ja ne olivat minulle monista valokuvista tutut — tuo voimakkaasti taipunut nenä, kuopallaan olevat ryppyiset posket, tummat punaiseen vivahtavat päälaelta ohuet hiukset, kierretyt miehekkäät viikset ja pieni piikkiparta ulkonevassa leuassa. Hänessä oli jotain, joka muistutti Napoleon III:nnesta, jotain Don Quixotesta, ja samalla jotakin perin tyypillistä maalla asuvalle englantilaiselle herrasmiehelle, tuolle vilkkaalle reippaalle ulkoilmanystävälle, joka rakastaa koiria ja hevosia. Hänen ihonsa olivat aurinko ja ilma muuttaneet tiilenruskeaksi. Hänen kulmakarvansa olivat tuuheat ja antoivat luonnostaan kylmille silmille villin leiman — vaikutus, jota lisäsi hänen kiinteä ryppyinen otsansa. Kasvot olivat laihat mutta hyvin voimakkaat — hän oli monasti näyttänyt, että vain harva englantilainen kykenee kestämään sellaisia ponnistuksia, kuin hän. Hän oli noin kuusi jalkaa pitkä, mutta näytti lyhemmältä harteittensa pyöreyden tähden. Sellainen oli lordi John Roxton tuossa minua vastapäätä istuessaan pureskellen tuimasti savukettaan ja tuijottaen minuun läpitunkevin katsein pitkän kiusallisen hiljaisuuden vallitessa.
"No niin", sanoi hän viimein, "nyt on arpa heitetty, nuori ystäväni." Hän puhui skotlantilaisesi murtaen. "Te ja minä olemme arvan nostaneet. Otaksun, ettei teillä saliin astuessanne ollut aavistustakaan tällaisesta — vai kuinka?"
"Ei aavistustakaan."
"Samoin oli minunkin laitani. Ei aavistustakaan. Ja nyt olemme pääsemättömissä. On vain kolme viikkoa siitä kun tulin kotiin Ugandasta; olen vuokrannut tilan Skotlannista, vuokrasopimuksen olen allekirjoittanut ja kaikki sitä mukaan. Kyllä tämä on kaunista, vai mitä te arvelette? Kuinka on teidän laitanne?"
"Tämä sattui minulle vallan sopivasti. Olen sanomalehtimies — Daily
Gazetten palveluksessa."
"Tosiaan — tehän sanoitte sen ilmoittautuessanne. Apropos, minulla on teille hiukan työtä, tahdotteko auttaa minua?"