"En ketään erikoisesti", hän selitti ja nauroi nähdessään kasvojeni ilmeen, "puhun vain ihanteesta. En ole koskaan tavannut sellaista miestä, jota tarkoitan."
"Kuvailkaa hänet minulle. Miltä hän näyttää?"
"Hän voisi olla jokseenkin teidän näköisenne."
"Miten rakastettavaa, että sanotte noin. No mitä avuja hänellä sitten on, joita minulta puuttuu? Sanokaa suoraan! Onko hän absolutisti, kasvissyöjä, ilmapurjehtija, teosofi, yli-ihminen — minä koetan tulla samanlaiseksi, Gladys, kun te vain sanotte, mikä teitä miellyttää."
Hän nauroi luonteeni venyväisyyttä.
"Ensiksikin", hän sanoi, "minä en usko, että minun ihanteeni puhuisi noin. Hän olisi ankarampi, jäykempi mies, eikä niin taipuvainen mukaantumaan ajattelemattoman tytön oikkuihin. Mutta ennen kaikkea hänen täytyy olla toimen mies, joka voi tehdä vaikutuksellista työtä ja joka uskaltaa pelkäämättä katsoa kuolemaa silmästä silmään suurten töitten ja harvinaisten kokemusten sankari. En koskaan voisi rakastaa sellaista miestä, joka ei olisi saavuttanut kuuluisuutta, sillä se heittäisi heijastuksensa minuunkin. Ajatelkaa Richard Burtonia! Lukiessani hänen vaimonsa kirjoittamaa elämäkertaa hänestä, ymmärsin niin hyvin hänen rakkautensa. Ja lady Stanley! Oletteko koskaan lukenut tuon kirjan viimeistä lukua, jonka hän on kirjoittanut miehestään? Kas, nuo ovat miehiä, joita nainen voi jumaloida koko sielustaan ja kuitenkin kasvaa rakkautensa perustalla — saaden osakseen maailman kunnioituksen ja kiitollisuuden siitä, että on voinut innostaa heitä tuollaisiin jaloihin urotöihin."
Hän oli niin kaunis innoissaan, että olin jo vähällä muut taa puheenaihetta. Maltoin kuitenkin mieleni ja jatkoin ajatustenvaihtoa.
"Emmehän kuitenkaan kaikki voi olla Stanley'ta tai Burtoneja", minä sanoin. "Sitäpaitsi eihän aina tarjoudu tilaisuuksia — minun kohdalleni ei ainakaan ole sattunut sellaista, Jospa kerran vain sattuisi, niin kyllä minä koettaisin."
"Mutta meitähän ihan saartavat pelkät tilaisuudet. Ne miehet, joista minä puhun, luovat itse itsellensä tilaisuuden. Urotyöt ympäröivät meitä, odottaen sankariansa. Miesten velvollisuus on ne suorittaa, naisten palkita sellaiset miehet rakkaudellansa. Ajatelkaapa vain tuota nuorta ranskalaista, joka viime viikolla astui ilmalaivaansa. Tuuli aivan hirveästi, mutta koska oli ilmoitettu, että hänen ilmaannousunsa tapahtuisi juuri silloin, tahtoi hän välttämättömästi suorittaa sen. Tuuli kuljetti häntä tuhatviisisataa englanninpeninkulmaa kahdessakymmenessäneljässä tunnissa, ja hän laskeutui maahan kaukana sisä-Venäjällä. Kas siinä vasta mies! Ajatelkaa sitä naista, jota hän rakasti, ja ajatelkaa kuinka toiset naiset mahtoivat kadehtia häntä! Sellaisesta miehestä minä pitäisin — että muut minua hänen tähtensä kadehtisivat."
"Minä olisin mielelläni tehnyt saman miellyttääkseni teitä."