"Ja jos minä —?"
Tunsin hänen sametinhienon kätensä huulillani.
"Ei sanaakaan enää, sir. Teidän olisi pitänyt jo puoli tuntia sitten olla toimistossanne täyttämässä velvollisuuksianne, mutta minulla ei ollut sydäntä muistuttaa teitä. Jonkun ajan kuluttua, voitettuanne itsellenne aseman maailmassa, voimme me palata asiaan."
Tässä syy, miksi minä tuona sumuisena marraskuun iltana juoksin Camberwell-raitiotievaunuun palavin sydämin ja vakaasti päättäneenä, että ei päivääkään saisi kulua minun etsimättä tehtävää, joka olisi rakastamani naisen arvoinen. Mutta kuka olisi osannut aavistaa, mihin uskomattoman merkillisiin vaiheisiin tämä urotöihin pyrkimys minut saattoi, ja mitä ihmeellisiä askeleita sainkaan ottaa, ennenkun pääsin sitä toteuttamaan.
Tällä esipuheella ei kai monen lukijan mielestä ole mitään tekemistä itse kertomuksen kanssa. Ilman sitä ei kuitenkaan olisi mitään kertomusta syntynyt. Vasta silloin kun mies lähtee maailmaan tietoisena siitä, että tilaisuuksia sankaritöihin on kaikkialla, ja valmiina käymään niihin käsiksi, vasta silloin hän uskaltaa irroittautua tähän asti tuntemastaan maailmasta lähteäkseen ihmeellisen salaperäiseen hämäränmaahan, jossa suuret seikkailut ja suuri palkinto häntä odottavat. Näine mietteineni astuin minä Daily Gazetten toimitukseen, minä sanomalehden ehkä vähäpätöisin avustaja, lujin päätöksin antautua johonkin uhkarohkeaan tekoon, joka olisi minun Gladyni arvoinen. Oliko kovuutta vai itsekkäisyyttä, että hän pyysi minua oman kunniansa tähden panemaan elämäni vaaranalaiseksi? Tuollaisia ajatuksia voi nousta keski-ikäisen miehen mieleen, mutta ei koskaan tulisen kaksikymmentäkolmevuotiaan, jonka rinnassa palaa ensi rakkauden tuli.
TOINEN LUKU
"Koettakaa onneanne professori Challengerin luona."
Minä olin aina paljon pitänyt Mc Ardlesta, tuosta vanhasta jöröstä, koukkuselkäisestä, punatukkaisesta uutistoimittajasta, ja minä toivon, että hän myös piti minusta. Beaumont oli tosin varsinainen toimituspäällikkö, mutta hän eli olympolaisen korkeutensa ohennetuissa ilmapiireissä, josta hän ei voinut erottaa mitään kansainvälisiä selkkauksia ja kabinettihajaannuksia vähäarvoisempia tapauksia. Toisinaan näimme me hänen ylhäisyytensä vetäytyvän kaikkein pyhimpäänsä tuijottavin katsein, henkensä leijaillessa yli Balkanin vuorten ja Persian lahden. Hän oli meille saavuttamattomissa. Mutta Mc Ardle oli hänen ensimäinen adjutanttinsa ja hänet me kyllä tunsimme. Astuessani huoneeseen tuo vanha mies nyökäytti päätänsä ja työnsi silmälasit otsallensa.
"Kaikesta päättäen te hoidatte hyvin tehtävänne, mr Malone", sanoi hän ystävällisesti skotlantilaisella murteellaan.
Minä kiitin häntä.