Niin me luulimme, — mutta erehdyimme. Tuskin olimme sulkeneet orjantappuraveräjämme ja puristaneet toistemme käsiä sekä heittäytyneet pitkäksemme kuulimme me jalkojen töminää ja heti senjälkeen hiljaista uikutusta oven ulkopuolelta. Lordi John ryntäsi esiin pyssy kädessä ja aukaisi veräjän. Siinä nyt nuo neljä henkiinjäänyttä pientä intiaania makasivat edessämme, pelosta vavisten, mutta samalla rukoillen meiltä suojelusta. Ilmehikkäällä kädenliikkeellä eräs heistä osoitti ympäröiviä metsiä, tarkoittaen, että ne olivat täynnä vaaroja. Senjälkeen lankesi hän lordi John Roxtonin eteen, kietoi kätensä hänen jalkojensa ympärille ja painoi kasvonsa niitä vastaan.
"Kas nyt tulimmaista", huudahti päällikkömme ja aivan hämillään kierteli viiksiänsä, "mitä merkillistä me teemme näille ihmisille. Nouseppas nyt, ukkoriepu, äläkä hankaa kasvojasi saappaitani vasten."
Summerlee istui jo täyttämässä vanhaa piippuansa tupakalla.
"Meidän on vietävä heidät turvaan", sanoi hän. "Te olette temmaisseet meidät muut kuoleman kidasta. Kunniani kautta, se ei ollut huonosti tehty!"
"Aivan erinomaista!" sanoi Challenger. "Aivan erinomaista! Emme ainoastaan me yksilöinä, vaan koko Euroopan tiede on teille tästä kiitollisuuden velassa. Minä en epäile sanoa, että professori Summerleen ja minun kuolema olisi aiheuttanut suuren aukon nykyaikaisen eläintieteen historiaan. Teidän nuori ystävänne ja te itse olette tehneet erinomaisen työn."
Hän katsoi meihin, tutun isällisen hymyn kuvastuessa kirkkaana hänen kasvoillaan, mutta kyllä Euroopan tiede vaan olisi hämmästynyt, jos se olisi nähnyt valitsemansa suosikin, tulevaisuutensa toivon takkuisille hiuksineen, paljaine rintoineen ja riekaleisine vaatteineen. Suuri läkkirasia oli hänen polviensa välissä ja hyppysissään oli hänellä iso kappale austraalialaista lampaanlihaa. Intiaani katsoi häneen, mutta huudahti äkkiä, kumartui syvälle ja turvaa etsien takertui lordi Johnin jalkaan.
"Älä pelkää, poikaseni", sanoi päällikkö ja taputti edessään olevaa takkuista päätä. "Hän ei rohkene katsella teitä, Challenger, ja, totta totisesti, siinä ei mitään kummaa. No noh, rauhoituhan nyt, mies parka, hän on ihminen niinkuin me muutkin."
"Mutta hyvä sir!" huudahti professori.
"On teidän onnenne, Challenger, että te olette vähän muista poikkeava. Jos ette olisi ollut niin kuninkaan näköinen, niin —"
"Kunniani kautta, lordi Roxton, te otatte kovin suuria vapauksia."