"Minun täytyy ennen levolle menoa katsoa kissaani", sanoi isäntäni.
"Kova tuuli ärsyttää sitä. Tuletko mukaan?"
"Kernaasti", vastasin.
"Astuhan hiljaa äläkä puhu, sillä kaikki ovat unessa."
Me astelimme hiljaisesti pitkin lamppujen valaiseman eteisen persialaisia mattoja ja hiivimme sen ovesta ulos. Kivilaakaisessa käytävässä oli pimeä, mutta eräässä koukussa riippui tallilyhty, jonka isäntäni otti alas. Käytävässä ei näkynyt rautakankiaitausta, josta tiesin pedon olevan suljettuna häkkiinsä.
"Käy sisälle!" sanoi serkkuni ja avasi oven.
Meitä tervehti kumea murina, joka ilmaisi myrskyn todellakin ärsyttäneen elukkaa. Lyhdyn lepattavassa valossa näimme sen lyyhistyneen luolansa nurkkaan suunnattomaksi mustaksi möhkäleeksi, joka loi kaamean varjon valkaistuun seinään. Sen häntä heilui vihaisesti oljissa.
"Tommy parka ei ole parhaalla tuulellaan", virkkoi Everard King, kohottaen lyhtyä ja katsellen suojattiansa. "Eikö se näytäkin aikamoiselta mustalta paholaiselta? Minun täytyy antaa sille hiukan illastettavaa, saadakseni sen paremmalle päälle. Pitelethän hetkisen lyhtyä?"
Otin sen hänen kädestään, ja hän astui ovelle.
"Tommyn laari on tässä ulkopuolella", hän sanoi. "Odotahan, minä vain käväisen." Hän astui ulos, ja ovi raksahti kiinni hänen takanaan.
Tuo järeä kirskuva ääni sai sydämeni seisahtumaan. Äkillinen kauhun säväys hytkäytti minua. Epämääräinen hirvittävän petollisuuden uumoilu karmi selkäpiitäni. Hypähdin ovelle, mutta sisäpuolella ei ollut kädensijaa.