En ollut pahoillani siitä, että vierailuni läheni loppuansa, sillä vastenmielistä oli tietää talossa jonkun kiihkeästi odottelevan toista meneväksi matkoihinsa. Mrs. Kingin kelmeät kasvot ja tuimat katseet olivat käyneet minulle yhä vihattavammiksi. Hän ei enää ollut suorastaan säädytön — miehensä pelko pidätti häntä siitä mutta järjettömässä mustasukkaisuudessaan hän lopulta jätti minut kokonaan pois huomiostaan, ei koskaan puhutellut minua ja teki kaikin tavoin oloni Greylandsissa niin epämiellyttäväksi kuin saattoi. Niin loukkaava oli hänen sävynsä tuona viimeisenä päivänä, että olisin varmasti lähtenyt pois, ellei minua olisi illalla ollut odottamassa se neuvottelu, jolla toivoin pääseväni taloudellisesta ahdingostani.
Puhelu jäi hyvin myöhään, sillä serkkuni, saatuaan sinä päivänä vielä useampia sähkösanomia kuin tavallista, meni päivällisen jälkeen työhuoneeseensa ja palasi sieltä vasta koko talon asukkaiden käytyä levolle. Kuulin hänen kuljeksivan ylt'ympäri ovia lukitsemassa, kuten hänen tapansa iltaisin oli, ja viimein hän saapui luokseni biljardihuoneeseen. Hänen pönäkkä ruumiinsa oli kääritty avaraan leponuttuun ja jalassa oli hänellä punaiset, korottomat turkkilaiset tohvelit. Asettuen nojatuoliin hän sekotti itselleen lasillisen grogia, jossa en voinut olla huomaamatta veden suhteellista vähyyttä whiskyyn verraten.
"Totisesti!" hän virkkoi; "onpa sekin yö!"
Oli kylläkin. Tuuli tohisi ja ulvoi ulkona, rämistellen ja tuiverrellen ikkunaluukkuja. Vastakohtana tuntui keltaisten lamppujen hohde ja sikaariemme tuoksu sitä leppoisemmalta ja hivelevämmältä.
"Nyt, poikani", tuumi isäntäni, "meillä on talo ja yö itseämme varten. Annahan minulle hiukan käsitystä asiaisi tilasta, niin katson mitä on tehtävissä niiden järjestämiseksi. Haluan kuulla juurtajaksain."
Siten rohkaistuna minä ryhdyin pitkään selostukseen, jossa kaikki saamamieheni, isännästäni kamaripalvelijaani saakka, kukin vuorostaan esiintyivät. Minulla oli taskukirjassani muistiinpanoja, joiden avulla latelin numeroita ja mielihyväkseni sainkin kokoon hyvinkin selkeän tilin sotkeutuneesta ja surkeasta taloudestani. Mieltäni kuitenkin ahdisti havainto, että kumppanini silmät olivat ilmeettömät ja hänen huomionsa johonkin muuhun kiintynyt. Hänen silloin tällöin tokaisemansa huomautukset olivat niin perin pintapuolisia ja asiaan kuulumattomia, että varmasti huomasin hänen ajatelleen kaikkea muuta. Juuri joskus hän heräsi mietteistään ja koetti väkisin osottaa harrastusta, pyytäen minua toistamaan tai täydellisemmin selittämään jonkun seikan, mutta aina hän sitten taas syventyi omiin aatoksiinsa. Vihdoin hän nousi, heittäen sikaarinsa pätkän takkaan.
"Kuulehan nyt, poikani", sanoi hän. "Minulla ei ole milloinkaan ollut taipumusta numeroihin, joten suonet minulle anteeksi. Sinun täytyy kyhätä kaikki tuo paperille, josta näen lopullisen summan. Ymmärrän asian, kun näen sen mustana valkealla."
Ehdotus oli rohkaiseva. Lupasin tehdä sen.
"Ja nyt on aika käydä levolle. Hiisi vieköön, johan kello kuuluu lyövän yksi."
Myrskyn kumeassa tohussa kajahti viereisestä huoneesta seinäkellon sointuva lyönti. Tuuli humisi valtavan virran kohinana.