Ajattelin koko rannikolla kuulemiani kertomuksia sisämaan hirmuisista jättiläiskäärmeistä, niiden ajoittaisesta ruokahalusta ja niiden kuolettavan puristuksen hirveästä voimasta. Sitten asia selkisi mielessäni. Edellisellä viikolla oli tulvinut. Ryöppy oli kuljettanut mukanaan tuon suunnattoman paksun, onton puunrungon kauhean asukkaansa keralla. Ties mistä etäisestä troopillisesta metsästä hirviö lieneekään ollut lähtöisin. Se oli ajautunut saaren itäisen poukaman pohjukkaan. Vannehtimo oli ollut likeisin rakennus. Kahdesti se ruokahalunsa palatessa oli siepannut yövartian. Viime yönä se epäilemättä oli taas tullut, kun Severall oli ollut huomaavinaan jotakin ikkunassa, mutta se oli kaihtanut valoa, kiemurrellut edelleen ja surmannut Walker poloisen makuulta.
"Miksei se vienyt saalistaan?" kysyin.
"Jyrinä ja leimahdukset kai pelottivat hirviön tiehensä. Tuossa tulee kokkinne, Meldrum. Mitä pikemmin haukkaamme eineemme ja palaamme saarelle, sitä parempi; muutoin saattaisi joku noista neekereistä arvella, että me säikyimme."