James McPherson.'
Jonkun aikaa odotettiin täydellä luottamuksella, että tämä kirje johtaisi koko jutun selviämiseen, varsinkin kun saatiin tietoon että muuan matkustaja, joka hyvin suuresti muistutti kadonnutta konduktööriä, oli Summersin nimellä tullut Southamptonissa Hampurin ja New Yorkin linjan "Vistulaan", joka lähti kesäkuun 7 p:nä. Mrs. McPherson ja hänen sisarensa Lizzie Dolton siirtyivät ohjeen mukaan New Yorkiin ja viipyivät kolme viikkoa Johnston-hotellissa, kuulematta mitään kadonneesta miehestä. Luultavasti olivat muutamat sanomalehtien ajattelemattomat huomautukset varottaneet häntä siitä, että poliisit käyttivät heitä syöttinä. Oli asian laita miten tahansa, hän ei ainakaan kirjottanut eikä tullut, ja naisten oli lopulta pakko palata Liverpooliin.
Sille kannalle asia jäi aina nykyiseen vuoteen 1898 asti. Niin uskomattomalta kuin saattaakin tuntua, näiden kahdeksan vuoden kuluessa ei ilmaantunut mitään, mikä olisi vähääkään valaissut sen ylimääräisen junan eriskummallista katoamista, jolla monsieur Caratal ja hänen kumppaninsa kulkivat. Tarkat tiedustelut noiden kahden matkustajan entisyydestä saivat ainoastaan ilmi, että monsieur Caratal oli Keski-Amerikassa hyvin tunnettu rahamiehenä ja valtiollisena välittäjänä ja että hän matkallaan Europpaan oli ilmaissut tavatonta kärsimättömyyttä ehtiä Parisiin. Hänen toverinsa, jonka nimeksi oli matkustajaluetteloon ilmotettu Eduardo Gomez, oli kuulu raakamaisesta rohkeudestaan ja väkivaltaisuudestaan. Mutta kuitenkin oli todisteita siitä, että hän oli rehellisesti ryhtynyt monsieur Caratalia palvelemaan ja että jälkimäinen, ollen hentoruumiinen mies, käytti toista vartianaan ja suojeluksenaan. Lisäksi mainittakoon, ettei Parisista saatu mitään tietoja monsieur Caratalin kiireisen matkan tarkotuksesta. Näin olen kertonut jutun kaikki tunnetut piirteet siihen asti kunnes Marseillen sanomalehdissä julkaistiin Herbert de Lernacin äskeinen tunnustus, hänen ollessaan tuomittuna kuolemaan Bonvalot-nimisen kauppiaan murhasta. Tämä selonteko voidaan sananmukaisesti kääntää seuraavasti:
"En tee tätä ilmotustani pelkästä ylpeydestä tai kerskaamisen halusta, sillä jos se olisi tarkotukseni, niin voisin kertoa kymmenkunnan aivan yhtä loistavaa tekoa elämästäni; mutta teen sen saadakseni eräät herrasmiehet Parisissa ymmärtämään, että minä, joka pystyn tässä ilmaisemaan monsieur Caratalin kohtalon, voin myöskin paljastaa kenen hyväksi ja kenen tilauksesta työ tehtiin, ellei odottamani armahdus pian saavu. Käyttäkää varotusta, messieurs, ennenkuin on myöhäistä! Tunnette Herbert de Lernacin ja tiedätte, että hänen tekonsa ovat yhtä valmiit kuin sanansakin. Kiiruhtakaa siis, tahi olette hukassa!
"Tällä kertaa en mainitse mitään nimiä — jos vain kuulisitte nimet, niin vastapa hämmästyisitte! — mutta kerron ainoastaan kuinka taitavasti toimitin asiani. Olin silloin uskollinen isännilleni, ja epäilemättä he ovat nyt minulle uskollisia. Minä toivon niin, ja kunnes olen vakuutettu heidän petollisuudestaan, pidän salassa nämä nimet, jotka saisivat kiihkoon Europan. Mutta sinä päivänä… no, en sano enempää!
"Lyhyesti puhuen, vuonna 1890 oli Parisissa kuuluisa oikeudenkäynti valtiollisissa piireissä ja rahamaailmassa sattuneen suunnattoman häväistysjutun johdosta. Kuinka suunnaton tuo häväistysjuttu oli, sen voivat konsanaan tietää ainoastaan sellaiset uskotut asiamiehet kuin minä. Monien Ranskan johtavien miesten kunnia ja ura oli uhattuna. Olette nähnyt kasan keiloja seisomassa jäykkinä, taipumattomina ja pystyssä päin. Tuleepa kaukaa pallo, ja moksis — siinä ovat keilat nurin niskoin tantereella. No, kuvitelkaahan muutamia Ranskan suurimpia miehiä näiksi keiloiksi, ja silloin tämä monsieur Caratal oli etäältä hyrräävä pallo. Jos hän saapuisi perille, niin moksis heille kaikille. Päätettiin, ettei hän saapuisi.
"En syytä heidän kaikkien tienneen mitä piti tapahtuman. Kuten sanoin, oli suuria sekä rahallisia että valtiollisia etuja vaarassa, ja asioita hoitamaan muodostettiin rengas. Renkaaseen liittyi sellaisiakin, jotka sen tarkotuksia tuskin tajusivat. Mutta toiset olivat hyvin selvillä niistä, ja he voivat luottaa siihen, että minä en ole heidän nimiänsä unohtanut. He olivat saaneet riittäviä varotuksia monsieur Caratalin tulosta jo aikaa ennen hänen lähtöänsä Etelä-Amerikasta, ja he tiesivät, että hänen hallussaan olevat todistukset tuottaisivat kaikille varman tuhon. Renkaalla oli rajattomasti rahaa käytettävänään — aivan rajattomasti, ymmärrättehän. He tähystelivät asiamiestä, joka kykenisi käyttelemään tätä jättiläismahtia. Valitun miehen tuli olla kekseliäs, päättäväinen, oloihin sopeutuva — mies miljoonan seassa. He valitsivat Herbert de Lernacin, ja myönnänpä heidän olleen oikeassa.
"Toimenani oli valita apulaiseni, vapaasti käyttää rahan suomaa valtaa ja pitää varma huoli siitä, ettei monsieur Caratal konsanaan saapuisi Parisiin. Luonteenomaisella tarmokkuudella ryhdyin toimeeni tunnin kuluessa ohjeitteni saamisesta, ja toimenpiteeni olivat tarkotukseensa ehdottomasti parhaat mitä keksiä saattoi.
"Mies, johon saatoin luottaa, lähetettiin heti Etelä-Amerikkaan, lähteäkseen monsieur Caratalin matkaan. Jos hän olisi ennättänyt ajoissa perille, niin ei laiva olisi milloinkaan Liverpooliin päässyt; mutta valitettavasti oli se jo lähtenyt satamasta ennenkuin asiamieheni sinne saapui. Varustin pienen aseestetun prikin sitä vastaan, mutta jälleenkin oli minulla huono onni. Kuten kaikki suuret järjestäjät olin kuitenkin valmistautunut vastoinkäymisiin ja varannut sarjan vaihtoehtoisia keinoja, joista jonkun täytyi onnistua. Yritykseni vaikeuksia ei ole arvattava vähäisiksi, eikä ole kuviteltava, että pelkkä tavallinen salamurha olisi kelvannut. Meidän täytyi tuhota ei ainoastaan monsieur Caratal, vaan myöskin monsieur Caratalin paperit, jopa monsieur Caratalin seuralaisetkin, jos meillä oli syytä luulla hänen ilmaisseen heille salaisuutensa. Ja on muistettava, että he olivat varuillaan ja kovin epäluuloisia sellaisen yrityksen varalta. Toimi oli kaikin puolin minun arvoiseni, sillä minä olen aina mestarillisin siinä, missä toinen epäröiden peräytyisi.
"Olin ihan valmis monsieur Caratalin vastaanottoon Liverpoolissa, sitäkin innokkaampana, kun minulla oli syytä uskoa hänen ryhtyneen toimiin saadakseen Lontoosta alkaen matkaansa melkoisen suojelusvartion. Mikä oli tehtävä se oli tehtävä hänen Liverpoolin laiturille astumisensa ja Lontoon-Länsirannikon radan Lontoon pääte-asemalle saapumisensa välillä. Olimme valmistaneet kuusi suunnitelmaa, toisen toistansa keinokkaamman; hänen omat liikkeensä tulivat määräämään mitä suunnitelmaa käytettäisiin. Teki hän mitä tahansa, me olimme hänen varalleen valmiit. Jos hän olisi viipynyt Liverpoolissa, me olimme valmiit. Ottipa hän tavallisen junan, pikajunan tai ylimääräisen, kaikki oli valmista. Kaikki oli otettu lukuun ja kaikesta oli huolta pidetty.