— Onhan mahdollista, sanoi hän vihdoin, ettei se merkitse mitään. Ehkä vain huono omatunto ahdisti häntä. Hän tiesi olevansa kavaltaja ja luki senvuoksi syytteen toisen silmistä.
— Ja tuo toinen oli, arvaan minä, professori Moriarty!
— Arvasit oikein. Kun joku tuon joukkion jäsen sanoo: "hän", niin kyllä tiedän ketä tarkoitetaan. Kaikki he tuntevat tämän yksinvaltiaan "hänen".
— Mutta mitä hän sitten taitaa tehdä?
— Hm. Tuo oli kovin laajakantoinen kysymys. Kun sinulla on vastustajanasi yksi Europan parhaita aivoja ja niissä avustavat pimeyden kaikki voimat, niin ovat mahdollisuudet moninaiset. Ystävämme Porlock on vallan suunniltaan pelästyksestä. Ole hyvä, vertaa käsialaa kirjeessä käsialaan osoitteessa, mikä viimemainittu on kirjoitettu ennen tuota onnetonta käyntiä. Toinen on selvää ja varmaa, toinen tuskin luettavaa.
— Mutta miksi hän sitten ollenkaan kirjoitti? Miksi hän ei heittänyt kaikkea silleen?
— Siksi että hän pelkäsi minun siinä tapauksessa ryhtyvän tutkistelemaan asiaa ja tuottavan hänelle ikävyyksiä.
— Niin tietenkin, sanoin minä luonnollisesti. Olin nyt ottanut käteeni alkuperäisen salakirjoituksen ja katselin sitä hyvin miettiväisenä. Saattaa tulla hulluksi kun ajattelee, että tämä paperipala sisältää tärkeän salaisuuden, minkä perille ei ihmisvoimin pääse.
Sherlock Holmes oli työntänyt aamiaisensa syrjään sitä maistamatta ja sytyttänyt ilkeäkatkuisen piippunsa, joka oli hänen seuralaisenaan kun hän ajatteli tiukasti.
— Mitenkähän oikeastaan tämä asia lienee, sanoi hän nojautuen taaksepäin ja katsellen kattoon. Seikka jos toinenkin lienee jäänyt sinun Machiavelli-älyltäsi huomaamatta. Tarkastelkaamme tätä ongelmaa puhtaan järjen valossa. Tämä mies viittaa kirjaan. Siinä lähtökohtamme.