— Ja se on sangen häilyvä.
— Katsokaammepa, emmekö saa kiinni siitä. Kun tarkkaan mietin asiaa, ei se näytä niin vallan selvittämättömältä. Mitä viittauksia hän antaa meille kirjan laadusta?
— Ei mitään.
— Niin huonosti ei asianlaita kuitenkaan liene. Salakirjoitus alkaa luvulla 534, suurin numeroin, eikö totta? Otaksumme toistaiseksi, että 534 on kirjan se sivunumero, jota salakirjoitus tarkoittaa. Kirjastamme on jo siis tullut iso kirja, ja onhan sitenkin jo voitettu jotain. Mitä muuta kertoo meille tämä paperi tuosta suuresta kirjasta? Seuraava merkki on P 2. Miten selität sen, Watson? —
— Toinen pykälä eli luku, epäilemättä. Jaetaanhan muutamia suuria tieteellisiä teoksia pykäliinkin.
— Tuskin olet oikeassa, Watson. Olet kai yhtämieltä kanssani siitä, että kun kerran sivun numero on ilmoitettu, niin on yhdentekevää, mihin pykälään tai lukuun tuo sivu kuuluu. Ja sinun täytynee myöntää, että jos sivu 534 on toisen pykälän eli luvun alussa, niin on ensimäinen pykälä eli luku ollut sietämättömän pitkä.
— Entä toinen palsta? huudahdin minä.
— Hyvä, Watson! Voitat itsesi. Ellei se merkitse palstaa, niin minä suuresti petyn. Alamme siis nyt nähdä edessämme suuren kirjan, joka on painettu kaksipalstaiselle sivulle joiden täytyy olla sangen pitkiä, koska erään sanoista ilmoitetaan olevan kahdessadas yhdeksäskymmeneskolmas. Olemmeko nyt päässeet sille rajalle, jonka voimme saavuttaa tekemällä päätelmiä?
— Pelkäänpä olevan niin hullusti.
— Nyt teet vääryyttä itsellesi. Vielä neronleimaus, rakas Watson! Vielä aivojenponnistus! Jos tuo kirja olisi harvinainen, niin hän olisi lähettänyt sen minulle. Sen sijaan aikoi hän, ennenkuin hänen suunnitelmansa tehtiin tyhjäksi, lähettää minulle salakirjoituksen avaimen tässä kuoressa. Sanoohan hän sen kirjeessään. Tästä päättäen lienee kirja niin tavallinen, että minä hänen mielestään vaikeuksitta saatoin hankkia sen. Hänellä oli se ja hän otaksui, että minullakin se varmasti olisi. Lyhyesti sanoen, Watson, kirja on yleisesti levinnyt.