— Niin, todellakin on niin, mr Douglas, sanoi Sherlock Holmes. Olen varma siitä, että tulette olemaan samaa mieltä.
Mies seisoi siinä räpytellen silmiään kuten ainakin pimeydestä päivänvaloon tullut. Hänellä oli hyvin mielenkiintoiset kasvot — rohkeakatseiset, harmaat silmät, tuuheat, lyhyeksileikatut, harmahtavat viikset, tukeva, esiinpistävä leuka ja ivallinen ilme suupielissä. Hän katsoi tarkkaan meihin kaikkiin, ja sitten hän kummastuksikseni tuli minun luokseni ja antoi minulle paperikäärön.
— Olen kuullut teistä puhuttavan, sanoi hän äänellä, joka ei ollut oikein englantilainen eikä oikein amerikalainenkaan, mutta erittäin soinnukas ja miellyttävä. Olette tämän seurueen historioitsija. No hyvä, tohtori Watson, olisin valmis panemaan veikkaan viimeisen dollarini siitä, ettei milloinkaan ole käsissänne ollut tällaista tarinaa. Kertokaa se omalla tavallanne, mutta tuossa teillä on tosiasiat, ja, niin kauvan kuin pysytte niissä voitte olla varma yleisön suosiosta. Olen ollut häkissä kaksi päivää ja valoisat hetket — jos voi puhuakaan valoisista hetkistä tuollaisessa rotanpyydyksessä — olen käyttänyt niiden paperille panemiseen. Pitäkää hyvänänne itseänne ja yleisöä varten. Teillä on siinä tarina "Kauhun Laaksosta".
— Tuo koskee menneisyyttä, mr Douglas, sanoi Sherlock Holmes tyynesti. Mutta nyt me haluamme kuulla kertomuksenne nykyoloista.
— Saatte kuulla sen, sir, sanoi Douglas. Saanko tupakoida puhuessani? Kiitos, kiitos, mr Holmes.
— Olen kuullut puhuttavan teistä, mr Holmes, mutta en ole milloinkaan luullut että tapaisin teidät. Ennenkuin olette lukenut nämä — hän nyökkäsi päätään saamiini papereihin päin — niin te kyllä myönnätte, että olen hankkinut teille vallan erikoisen tapauksen.
Tarkastaja Mac Donald oli mitä suurimmalta hämmästyksellä tuijoittanut vastatulleeseen.
— Tämä käy yli ymmärrykseni! huudahti hän lopuksi. Jos te olette mr John Douglas, Birlstonen kartanon omistaja, niin ken on sitten hän, jonka kuolemaa olemme tutkineet kaksi viime päivää, ja mistä te nyt tulette? Minusta tuntuu kuin äsken olisitte hypähtänyt ylös lattiasta kuin kumiukko laatikostaan.
— Niin, niin, mr Mac, sanoi Holmes ja heristi hänelle nuhtelevasti sormeaan. Ette halunnut lukea tuota pientä vihkoa, missä kerrottiin Kaarle-kuninkaan olleen täällä piilossa. Siihen aikaan etsittiin hyvät piilopaikat kun tahdottiin olla kätkössä, ja piilopaikkaa, jota on kerran käytetty, voidaan vieläkin käyttää. Olin hankkinut varmuuden siitä, että löytäisin mr Douglasin tämän katon alta.
— Ja kuinka olette pitänyt meitä pilkkananne, mr Holmes? kysyi tarkastaja äkäisenä. Kuinka kauvan olette antanut meidän tuhlata aikaa tutkimuksiin, jotka tiesitte hyödyttömiksi?