Tilanne oli tämä: jos minä saatoin kadota vähäksi aikaa ja sitten paeta johonkin paikkaan, missä vaimoni saattoi tavata minut, niin kävisi meille ehkä mahdolliseksi elää lopun ikäämme levossa ja rauhassa. Nämä hornanhenget eivät soisi minulle mitään rauhaa niin kauvan kuin olisin maan päällä, mutta jos he sanomalehdistä näkisivät, että Baldwin oli ottanut minut hengiltä, niin kaikki huoleni olisivat päättyneet. Minulla ei ollut pitkää aikaa asian selittämiseen Barkerille ja vaimolleni, mutta he ymmärsivät tarpeeksi auttaakseen minua. Minä tunsin hyvin piilopaikan ja Ames tunsi sen myöskin, mutta hänen päähänsä ei pälkähtänyt asettaa sitä tämän asian yhteyteen. Mikä kätkeydyin ja Barker sai tehtäväkseen pitää huolen lopusta.
Arvaan, että itse voitte kertoa mitä hän teki. Hän avasi akkunan ja laittoi merkin akkunalaudalle antaakseen viittauksen siitä, miten murhaaja oli päässyt pakenemaan. Tuo ei ollut kovinkaan nerokasta, mutta kun silta oli nostettu, ei muutakaan keinoa ollut. Kun kaikki oli järjestyksessä ja valmiina, alkoi hän kaikin voimin soittaa kelloa. Mitä sitten tapahtui, sen te tiedätte — ja nyt voivat herrat tehdä mitä haluavat, mutta olen kautta Jumalan sanonut teille totuuden ja koko totuuden. Nyt kysyn teiltä miten ovat asiani Englannin lain mukaan?
Seurasi äänettömyys, jonka Sherlock Holmes keskeytti.
— Englannin laki on ylimalkaan oikeudenmukainen laki. Teille ei käy sen hullummin, kuin että teidät vapautetaan syytteestä. Mutta tahtoisin kysyä teiltä, kuinka tuo mies tiesi, että te asutte täällä tai kuinka hän pääsi taloon tai tiesi mihin kätkeytyä hyökätäkseen kimppuunne.
— Siitä en tiedä mitään.
Holmesin kasvot olivat hyvin kalpeat ja vakavat.
— Pelkäänpä, ettei juttu ole vielä lopussa, sanoi hän. Voitte vielä kohdata pahempiakin vaaroja kuin Englannin laki tai vihollisenne Amerikasta. Te saatte huolia, Mr Douglas. Ottakaa neuvostani vaarin ja olkaa yhä varuillanne.
Ja nyt kärsivälliset lukijani pyydän teitä hetkeksi tulemaan kanssani kauvas Sussexin Birlstonen herraskartanosta ja kauvas niinikään siitä armonvuodesta, jolloin teimme tapausrikkaan matkamme, joka päättyi John Douglasin nimellä tuntemamme miehen kertomukseen. Pyydän teitä siirtymään kaksikymmentä vuotta taaksepäin ajassa ja muutamia tuhansia penikulmia länteen, jotta voisin näyttää teille ihmeellisen ja kauhean tarinan — niin ihmeellisen ja kauhean, että teistä on ehkä vaikeata uskoa sitä, vaikka kerronkin, että juuri niin se tapahtui. Älkää luulko, että alan uuden kertomuksen ennenkuin vanha on päättynyt. Kun luette edelleen, saatte huomata ettei niin ole laita. Ja kun olen kertonut nuo kaukaiset tapahtumat ja olette saaneet selville menneisyyden salaisuuden, tapaamme vielä kerran tutuissa huoneissa Baker Streetin varrella, missä tämä tarina päättyy niinkuin niin monet muutkin ihmeelliset tapaukset.