Hän oli puhellut leikkisään tapaan, mutta tuuheitten kulmakarvojen liikahdukset kertoivat pettymyksestä ja harmista. Minä istuin avuttomana ja onnettomana tuijottaen pesävalkeaan. Seurasi pitkä vaitiolo — jonka yhtäkkiä keskeytti Holmes kiiruhtaen kirjakaapin luo, mistä hän palasi toinen keltakantinen kirja kädessään.
— Saimme rangaistuksen siitä, että liian tarkoin seuraamme aikaamme. Olemme edellä ajastamme ja saamme kärsiä seuraukset siitä. Kun tänään on tammikuun seitsemäs päivä, olemme vallan oikein ottaneet käytäntöön uuden almanakan. On enemmän kuin todennäköistä, että Pollock salakirjoitustaan varten käytti viime vuoden, ja sen hän olisi meille ilmoittanut, jos tuo selittävä kirje olisi tullut kirjoitetuksi. Katsokaammepa nyt, mitä sivu 534 paljastaa. N:o 13 on "Jo" ja 127:nä on sana "on". — "Jo on" — Holmesin silmät loistivat tyytyväisyydestä, kun hän luetteli sanat. Hei, hei! Erinomaista. Kirjoita muistiin, Watson. "On jo vaara — voi tulla — hyvin — pian — eräs." Sitten on meillä tässä nimi Douglas — "rikas — maaseutu — nyt — elää — Birlstone — vakaumus — on — uhkaava." Kas niin, Watson! Mitä arvelet tällaisesta terveen järjen käyttämisestä? Jos vihanneskauppiaalla tuolla kulmassa olisi laakeriseppeleitä kaupan, niin lähettäisin Billyn noutamaan sellaisen.
Istuin katsellen tätä outoa tiedonantoa, jonka olin merkinnyt paperille Holmesin tulkitessa salamerkkejä.
— Kovin omituinen ja hajanainen tapa ilmaista sanottavansa! huomautin minä.
— Hän on päinvastoin onnistunut oikein hyvin, sanoi Holmes. Kun yhdeltä ainoalta palstalta hakee sanoja sanottavaansa varten, niin ei voi toivoa saavansa kaikkia, mitä haluaa. Jotain on jätettävä kirjeensaajan älynkin tehtäväksi. Tämän tarkoitus on aivan selvä. Jotain konnankoukkua suunnitellaan erästä Douglasta vastaan — ken hän nyt sitten lienee — joka on rikas ja asuu maalla. Hän on vakuutettu — sana "vakaumus" tarkoittaa kyllä sitä — että vaara on uhkaava. Siihen olemme nyt päässeet ja luulenpa tutkimuksemme tulosta kelvolliseksi.
Holmes tunsi tosi taiteilijan persoonatonta iloa onnistuneen teoksen johdosta, samoinkuin hän katkerasti suri, milloin hän ei päässyt sille korkealle tasolle, mille oli pyrkinyt. Hän istui yhä iloitsemassa menestyksestään, kun Billy avasi oven ja tarkastaja Mac Donald Scotland Yardista astui huoneeseen.
Tämä tapahtui kuten mainitsin kahdeksankymmen-luvun loppupuolella, jolloin Alec Mac Donald ei vielä ollut saavuttanut sitä yleistä arvonantoa, jota hän nyt koko maassa nauttii. Hän oli nuori, mutta luotettava salapoliisi, joka oli kunnostautunut useissa niissä rikostutkimuksissa, joita oli uskottu hänelle. Hänen pitkä, jäntevä vartalonsa kertoi tavattomista ruumiinvoimista. Hänen kookas päänsä ja syvällä tähystävät silmänsä kertoivat älystä. Hän oli hiljainen, säntillinen mies, jonka puheessa tuntui hieman skotlantilaista murretta. Holmes oli auttanut häntä urallaan jo kahdesti menestykseen ja saanut ainoaksi palkakseen sen älyllisen ilon, jonka tehtävät olivat hänelle tuottaneet. Tästä syystä skotlantilainen tunsi suurta myötätuntoa ja kunnioitusta yksityismiehenä työskentelevää virkaveljeään kohtaan ja osoitti tätä suoraan kysymällä Holmesin neuvoa pulmallisissa tapauksissa. Keskinkertaisuus arvostaa aina itsensä suurimmaksi, mutta kyky tunnustaa neron. Ja Mac Donald oli tarpeeksi kykenevä ammatissaan oivaltaakseen, ettei ensinkään ollut nöyryyttävää pyytää apua mieheltä, joka jo oli ainoa laatuaan Europassa sekä lahjakkaisuuteen että kokemukseen nähden. Holmes ei ollut altis ystävyyssuhteisiin, mutta hän näki mielellään tuota suurkasvuista skotlantilaista ja hymyili, kun hän nyt tapasi hänet.
— Olette aamun virkku, mr Mac, sanoi hän. Toivon teille menestystä, mutta pelkäänpä, että on jotain pahuutta tekeillä.
— Jos sanoisitte "toivon" sen sijaan että sanotte "pelkään", niin olisitte lähempänä totuutta, mr Holmes, vastasi tarkastaja merkitsevästi hymyillen. Kiitos, kiitos, pieni naukku ei haitanne näin aamukylmään. Ei, ei sikaria. Minun täytyy kiirehtiä, sillä kukaan ei teitä paremmin tiedä, että tapauksen ensi tunnit ovat tärkeimmät. Mutta, — mutta —
Tarkastaja vaikeni äkkiä ja tuijotti paperilippuun, joka oli pöydällä. Se oli sama paperi, jolle olin kirjoittanut tuon salaperäisen tiedonannon.