— Douglas! sopersi hän. Birlstone! Mitä tämä on, mr Holmes? Tämähän on todella noituutta. Mistä ihmeestä olette saanut nuo nimet?
— Se on muuan salakirjoitus, joka Watsonilla ja minulla on ollut syytä selvittää. Mutta mitä vikaa noissa nimissä sitten on?
Mykkänä hämmästyksestä katseli tarkastaja vuoroon kumpaakin meistä.
— Ei muuta mitään, sanoi hän vihdoin, kuin että mr Douglas
Birlstonen herraskartanossa on tänä aamuna murhattu kamalalla tavalla.
TOINEN LUKU.
Mr Sherlock Holmes tekee päätelmiä.
Juuri tällaisia syvästi vaikuttavia kohtauksia varten ystäväni oli kuin luotu. Olisi liioittelua sanoa, että tuo hämmästyttävä tieto olisi järkyttänyt häntä tai saattanut hänet edes jännityksiin. Vaikkakaan hänen monivivahteisessa luonteessaan ei ollut ensinkään julmuutta, niin oli hän jo jokseenkin turtunut hermoiltaan tällaisissa asioissa. Mutta joskin hänen tunteensa olivat jokseenkin tylsät, toimi hänen älynsä herkästi. Hänen kasvoissaan ei näkynyt jälkeäkään siitä kauhusta, jota itse olin tuntenut kuullessani tuon lyhyen selityksen. Ne osoittivat pikemminkin sitä tyyneyttä ja sitä harrastavaa maltillisuutta, jonka huomaa kemistissä, kun tämä tarkkaa kyllästetyn liuvoksensa kiteytymistä.
— Ihmeellistä, sanoi hän. Todella ihmeellistä!
— Ette näytä hämmästyneeltä.
— Asia herättää minussa mielenkiintoa, mr Mac, mutta ei juuri hämmästystä. Miksi minä hämmästyisin? Saan salaisen tiedonannon taholta, jonka tiedän tärkeäksi. Se varoittaa minua siitä, että vaara uhkaa erästä määrättyä henkilöä. Kun ei vielä ole kulunut tuntiakaan, saan tietää, että tämä vaara on toteutunut ja että puheena oleva henkilö on kuollut. Asia herättää mielenkiintoani, kuten näette, mutta minä en ole hämmästynyt.