— Oi Jack, älä puhu noin. Tuolla tavoin hänkin puhuu — tuo toinen!
— Baldwin — puhuuko hän siten?
— Ja siksi minä vihaan häntä. Oi, Jack, nyt voin sanoa sinulle totuuden, minä vihaan häntä kaikesta sydämestäni; mutta minä pelkään häntä myös. Pelkään häntä itsepuolestani, mutta ennen kaikkea isän puolesta. Tiedän, että joku suuri suru kohtaisi meitä, jos uskaltaisin sanoa mitä todella tunnen. Siksi olen tyynnyttänyt häntä puolinaisilla lupauksilla. Se oli itse asiassa ainoa toivomme. Mutta jos pakenisit kanssani, Jack, voisimme ottaa isän mukaamme ja elää loppuikämme kaukana noiden ilkeiden miehien vallasta.
Taas kuvastui Mc Murdon kasvoilla taistelu ja ne jähmettyivät koviksi kuin graniitti.
— Ei mitään pahaa tapahdu sinulle, Ettie — eikä isällesikään. Mitä tulee ilkeisiin miehiin, niin pelkäänpä, että ennenpitkää saat huomata, että minä olen yhtä paha kuin pahin heistä.
— Ei, ei, Jack. En mitenkään usko sinua.
Mc Murdo nauroi katkerasti.
— Hyvä Jumala, kuinka vähän sinä tunnet minua! Viaton sielusi, armaani, ei voisi edes aavistaa, mitä minun sielussani liikkuu. Mutta hoi, kuka sieltä tulee?
Ovi oli äkkiä avautunut ja nuori mies tuli rehennellen huoneeseen sen näköisenä kuin henkilö, joka on tottunut käskemään. Hän oli kaunis, huomiota-herättävän näköinen nuori mies, jokseenkin samanikäinen ja samankokoinen kuin Mc Murdo itse. Leveälierisen mustan huopahatun alta, jota hän ei liikuttanut, kauniit kasvot hurjine käskevine silmineen ja käyrine kotkannenineen katsoivat tuimina takan ääressä istuvaa paria.
Ettie oli noussut seisomaan hämillään ja peloissaan.